Tomasz Stanko Quartet G Livelabissa


Eurooppalaisen jazzin pitkän linjan johtotähtiin kuuluva puolalaistrumpetisti Tomasz Stanko saapui kiertueellaan Helsinkiin loppuunmyydylle G Livelabille maanantaina. Kiertueella Stanko soittaa uuden ECM-julkaisunsa December Avenus materiaalia, mutta oman lisänsä suomalaisittain mielenkiintoisesti tuo se, että kiertuekokoonpanossa pianoa soittaa Alexi Tuomarila David Virellesin sijaan.

Aika on hionut suurimmat särmät Stankon musiikista – 70-luvulla Stankon tehdessä yhteistyötä Edward Vesalan kanssa meno oli varsin rosoista, nykyään 74-vuotiaan Stankon ilmaisu on lyyrisempää iän tuomalla itsevarmuudella ja kokemuksella.

Photo: Matti Laipio

Kaksisettisen keikan materiaali jakautui melko selvästi kahteen eri tyyliin – hitaammat hauraat balladit loivat sillan Stankon vanhaan musiikkiin, hyvin samoja sävyjä kuuluu Stankon balladisoitossa kun jo 70-luvulla, nopeammat kappaleet puolestaan veivät yllättävästi tunnelmat 60-luvun alun John Coltranen kvartetin modaaliseen jazziin Tuomarilan soittaessa vahvasti McCoy Tynerin tyyliin  – tätä puolta ei ainakaan muutaman kuuntelukerran perusteella Virellesin soitossa levyllä ole. Saatiin siis kokea mielenkiintoisella tavalla erilainen tulkinta uusista kappaleista. Tuomarilan soitto on muissa kokoonpanoissa ollut yleisesti ottaen varsin hillittyä ja melodista joten odotetusti hän oli balladeissa omimillaan, mutta nyt myös tulisemmat soolot onnistuivat ja palkittiin yleisön runsain aplodein.

Photo: Matti Laipio

Kvartetin amerikkalaisjäsenet – basisti Reuben Rogers ja rumpali Gerald Cleaver – hallitsivat dynamiikan hyvin; Stankon ja Tuomarilan sooloja säestettiin hillitysti tilaa jättäen, mutta omiin sooloihin löytyi runsaasti ytyä. Varsinkin Cleaverin vahva rooli tunnelmasta toiseen siirtymisessä herätti ihastusta. Kvartetin toimiva yhteispeli hiveli korvia.

Photo: Matti Laipio

Hieman reilun kaksituntisen jälkeen täydeltä G Livelabilta poistui tyytyväisen oloinen yleisö, eikä ihme. Stanko kvartetteineen osoitti keikalla kuuluvansa vieläkin modernin jazzin raskaimpaan sarjaan.

Photo: Matti Laipio
  • Tomasz Stanko – trumpetti
  • Alexi Tuomarila – piano
  • Reuben Rogers – basso
  • Gerald Cleaver – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *