-
April Jazz 2023 – Tiistai
(Photo: Haappix) Alexi Tuomarila – Between Dark and Light Tiistaille April Jazziin oli saatu peräti kaksi jazzkonserton kantaesitystä. Ensimmäisenä vuorossa oli pianisti Alexi Tuomarilan Between Dark and Light jossa Tapiola Sinfoniettan kanssa musisoi Tuomarilan trio, bassossa Mats Eilertsen ja rummuissa Olavi Louhivuori ja lisäksi elektronista maustetta tarjoili Sami Rahola. Tuomarilan musiikki on aina ollut melodista […]
-
Alexi Tuomarila Trio – Sphere
Pianisti Alexi Tuomarilan trio on soittanut samassa kokoonpanossa jo pitkään – bassossa norjalainen Mats Eilertsen ja rummuissa Olavi Louhivuori. Varhaisimmat Constellation levyllä julkaistuista äänityksistä ovat YLEn sessioista vuodelta 2005 ja nyt Edition Recordsin julkaisema levy Sphere on trion neljäs. Uusi levy tuntuu kuitenkin jotenkin erinomaisen tuoreelta. Oman vahvan panoksensa tähän tuo toki vieraileva tähtisolisti Verneri Pohjola jonka valokeilan vastustamattomasti puoleensa vetävää trumpettia kuullaan kolmella raidalla, mutta […]
-
Tomasz Stanko Quartet G Livelabissa
Eurooppalaisen jazzin pitkän linjan johtotähtiin kuuluva puolalaistrumpetisti Tomasz Stanko saapui kiertueellaan Helsinkiin loppuunmyydylle G Livelabille maanantaina. Kiertueella Stanko soittaa uuden ECM-julkaisunsa December Avenus materiaalia, mutta oman lisänsä suomalaisittain mielenkiintoisesti tuo se, että kiertuekokoonpanossa pianoa soittaa Alexi Tuomarila David Virellesin sijaan. Aika on hionut suurimmat särmät Stankon musiikista – 70-luvulla Stankon tehdessä yhteistyötä Edward Vesalan kanssa […]
-
Tampere Jazz Happening 2015: Lauantai
Mats Gustafsson Tampere Jazz Happeningin lauantain iltapäivään oli buukattu hauskana ideana pohjoismaisen free jazzin voimatrio The Thing dekonstruoituna kolmeksi eri kokoonpanoksi jossa trion jäsenet vaikuttavat. Iltapäivän avasi Jazz Happeningin vakiovieraan, saksofonisti Mats Gustafssonin, soolo saksofonikeikka. Gustafsson kuuluu eurooppalaisen avant-garde saksofonin maineikkaimpiin perinteenjatkajiin ja luovaa soittimenkäsittelyä olikin taas luvassa. Dynamiikkaa riitti aggressiivisesta voimapuhaltamisesta napsuihin ja tuulenkevyeen suhinaan. Gustafsson […]
-
Drifter – Flow
Toistakymmentä vuotta sitten oli olemassa kansainvälinen kokoonpano nimeltä Alexi Tuomarila Quartet, joka saavutti kansainvälistäkin menestystä, mutta menetti sitten levy-yhtiönsä ja sen tuoman myynti- ja markkinointituen Warner Musicin lopetettua jazzosastonsa. Nyt bändi tekee kuitenkin uutta tulemista kiitos Dave Stapletonin Edition Recordsin jolle Tuomarila on levyttänyt aiemmin oman trionsa kanssa. Kokoonpano on basistia lukuunottamatta sama: Tuomarila pianossa, Nicolas Kummert saksofonissa, Teun Verbruggen rummuissa […]
-
Duo Manuel Dunkel & Alexi Tuomarila jaZZanti-konsertissa Laulumiehissä
Eilen julkisen ensiesiintymisensä osana Helsinki Jazz RY:n jaZZanti-sarjaa Laulumiesten salissa suoritti saksofonisti Manuel Dunkelin ja pianisti Alexi Tuomarilan muodostama duo. Molempien puoliskojen omaa materiaalia oli tarjolla – mukana myös Dunkelin uusien sävellysten ensiesityksiä. Noin puolitoistatuntisen setin alkupuolella tunnelmat olivat miellyttävän kevyitä Dunkelin soittaessa alkuun sopraanosaksofonia – tunnelma oli jotenkin toiveikas ja pientä nostalgista kaihoakin oli havaittavissa, jotenkin ensimmäisiin kevään […]
-
Eero Koivistoinen Quartet – Hati hati
Tammikuussa 69 vuotta täyttänyt Eero Koivistoinen on ollut pitkään suomalaisen jazzin suuria nimiä. Ensimmäisen vuosittaisen Suomen Jazzliiton jakaman Yrjö-palkinnon vuonna 1967 voittanut Koivistoinen ei ole vierastanut vuosien varrella erilaisten tyylien fuusioita, uusien ideoiden kokeilua tai pop-musiikkiakaan – onpa Koivistoisen sävellys edustanut Suomea Euroviisuissakin aikoinaan. Uudella levyllä Hati hati yllättävintä onkin sen konstailematon akustinen jazz-kvartettitunnelma. Mitään vanhan kertauksen tuntua ei […]
-
Koippa! – Eero Koivistoinen Kirjasto 10:n Kymppiklubilla
Eilen Helsingin keskustan Kirjasto 10:n Kymppiklubilla vietettiin mainiota jazz-iltaa Eero Koivistoisen uuden Hati hati –levyn julkaisun merkeissä. Illan mittaan kuultiin kaksi settiä Koivistoisen nykyisen kvartetin musiikkia, katsottiin Koivistoisen pitkän uran vaiheita valottanut Anssi Mänttärin What is This -dokumentti ja Koivistoisen soittokumppanit kolmesta sukupolvesta – Reiska Laine, Seppo Kantonen ja Jussi Lehtonen – ja Koivistoinen itse kertoivat tarinoita vuosien varrelta Matti Laipion johdolla. Kvartetti […]