Vinyyliviisikko: Jason Moran, Unionen, Kadi Vija 3, Work Money Death, Alexi Tuomarila


Jason Moran – Ten

  • Jason Moran – piano
  • Tarus Mateen – basso
  • Nasheet Waits – rummut

Levyä saa Blue Notelta.

Pianisti Jason Moran on ehkä monille jazzia suoratoiston tai etenkin LP:iden kautta seuraaville voinut jäädä etäiseksi sillä kymmenisen vuotta Moran on julkaissut levynsä suoratoistomaailman ulkopuolella ja LP-painokset ovat olleet hyvin pieniä. Yhdestätoista Moranin Blue Note -julkaisusta LP:nä julkaisun sai vain viimeinen, mutta nyt Classic Vinyl -sarjassa saadaan hieman korjausta kun Moranin trion kymmenenvuotista taivalta juhlistanut Ten on julkaistu tupla-LP:nä.

Ten onkin oiva valinta, 2010 julkaistu levy kuulostaa yhä tuoreelta. Se on mainio valinta LP-julkaisuksi koska levyllä kuuluu lähes koko jazzpianon kehityksen kaari bluesista ja stridesta great American songbook hengen kautta moderniin jazzpianismiin ja onpa mukana klassisenkin musiikin elementtejä.

Alunperin Japanissa julkaistu bonusraita Thelonious työntää kokonaiskeston noin 70 minuuttiin. Alkuperäisen CD:n viimeinen raita Old Babies sisältää miinutin hiljaisuuden jälkeen “bonusraidan”, tällä LP:llä hiljaisuus on poistettu ja 1905 ensin levytetyn Bert Williamsin sävellyksen versiointi saa alkuperäisen nimensä Nobody.

Kappaleet täyttävät tupla-LP:n suhteellisen hyvin. Monilla alunperin CD:llä julkaistujen 90- ja 2000-luvun levyjen tupla-LP versioilla puolet jäävät ärsyttävän lyhyiksi, mutta Ten tuntuu luontevalta.

Unionen – Unionen

  • Gard Nilssen – rummut, lyömäsoittimet
  • Ståle Storløkken – piano, koskettimet, syntetisaattorit
  • Per “Texas” Johansson – saksofonit, klarinetit, englannintorvi, huilu
  • Petter Eldh – bassot, sampleri
  • + Mattias Ståhl – vibrafoni

Levyä saa Bandcampista.

We Jazzin joulukuun ’24 julkaisu Unionen esittelee uuden norjalais-ruotsalaisen yhteistyön hedelmän. Yhtyeessä soittavat monista We Jazz -yhteyksistä varmasti suomalaisille jazzdiggareille tutuksi tullut basisti Petter Eldh, norjalaisrumpali Gard Nilssen jonka isoa bändiä We Jazz on myös julkaissut, ruotsalaispuhaltaja Per “Texas” Johansson ja norjalaiskosketinsoittaja Ståle Storløkken.

Ensiraita Ståhlbad pistää ensin miettimään mitä mahtaa olla tulossa Johanssonin rauhallisella puhallinriffillä jonka taustalla alkaa kuulua vähän ailahtelevaista elektronista ääntä – tästä voisi musiikki lähteä moneenkin eri suuntaan akustisen ja elektronisen ja perinteisesti soitetun ja elektronisesti käsitellyn akseleilla.

Unionen kulkee näistä ensisijaisesti perinteisemmällä akustisella puolella, mutta pieni elektronisen musiikin ja nykyajan tuotannon alavirekin jää kytemään. Pääosaan nousee Johanssonin monipolinen ja ilmeikäs puhallinten käyttö. Tenorisaksofoni, kotrabassoklarinetti, klarinetti ja englannintorvi tuovat kaikki hyvinkin erilaisen tunnelman joka tuntuu aina biisien keskeiseltä annilta. Hienoimmat biisit ovat kontrabassoklarinetin hiipivän murinan kuljettama Ganska Långt Ut På Vänsterkanten ja kauniin ambienthenkinen nimikkobiisi Unionen jossa englannintorven ääni nousee kuulaana taustan ylle. 6983 pistää silmään menovaihdetta, mutta Johanssonin tenorisaksofoni ei oikein nouse riittävälle intensiteettitasolle joten herkempi materiaali tuntuu kokoonpanolle toimivammalta.

LP-ihmisille soitinten äänimaailma aiheuttaa paikoin päänvaivaa, särisevät kosketinsoundit ja tehosteäänet saavat epäilemään levysoittimen neulan likaisuutta tai muita analogisen äänentoiston varjopuolia.

Kadi Vija 3 – Freedom

  • Kadi Vija – laulu
  • Mikael Saastamoinen – basso
  • Ville Luukkonen – rummut

Levyä saa Bandcampista.

Laulaja Kadi Vijan uusi bändi Kadi Vija 3 on tavallaan hyvin erilainen kuin edellinen Key Project, mutta toisaalta myös johdonmukaisesti samanlainen mitä tulee Vijan äänenkäyttöön.

Punaisena lankana Vijan projekteissa on äänen käyttäminen instrumentin tavoin. Key Projectissa Vijan ääni tuntui yhdeltä instrumentilta muiden joukossa, nyt tässä triossa laulaja on selkeästi johtava melodiaääni ja solisti, mutta kappaleet ovat puhallinsoitintriomaisia enemmän kuin lauluja. Vijan oma ääni on välittömästi tunnistettava ja selkeästi esillä.

Levy ja kokoonpano on toisaalta jotenkin pelkistetty mutta kuitenkin monipuolinen. Svengaavista jazzrytmeistä lähdetään toviksi kauemmas matalasti vellovassa abstraktimmassa kappaleessa Droppin’ ja hiphop-henkisessä beatissa Wavin’ -raidassa, mutta Vijan ääni yhdistää kokonaisuuden.

Work Money Death – People of the Fast Flowing River

  • Tony Burkill – tenorisaksofoni
  • Neil Innes – basso, piano
  • Sam Hobbs – rummut
  • +Richard Ormrod – koskettimet, puhaltimet
  • +Danny Templeman – lyömäsoittimet
  • +Sam Bell – congat
  • +Johnny Enright – pasuuna, tuuba
  • +Olivia Cuttill – trumpetti
  • +Tom Sharpe – trumpetti, flyygelitorvi
  • +James Hobbis – tuna

Levy on tällä hetkellä loppuunmyyty, tosin kovimmat analogiaudiotykittelijät voivat yhä ostaa kopion masternauhasta jossa tulee LP:kin mukana.

Jotkut LP-kulttuuria ylläpitävät labelit harrastavat vielä 50- ja 60-luvun henkisiä levyjen takakansitekstejä, mutta varsin harvoin modernit liner notesit jäävät mieleen. Tämä tuli mieleeni kun lueskelin Richard Ormrodin kirjoittamia uusimman Work Money Death levyn People of the Fast Flowing River takakansitekstejä jotka avasivat oivasti sekä bändin että sen julkaisija ATA Recordsin maailmaa.

ATA Records ja sen studio, jota pyörittää tässä bändissä bassoa soittava Neil Innes (ei tunnettavasti sukua Bonzo Dog Doo Dah Neil Innesille), toimivat Leedsissä. Siihen viittaa levyn nimi People of the Fast Flowing River – sitä tarkoittaa sana Lātēnses joka on aikojen saatossa muovautunut Leedsiksi.

ATA:n pienessä studiossa levyt äänitetään ensisijaisesti vanhalla 1950-luvun kalustolla perinteisin menetelmin. Tunnelma kuulostaa Ormrodin kansitekstien perusteella kodikkaalta, jopa hartaalta. Bändin soundi ja musiikki kuulostavat vahvasti 70-luvun Alice Coltranelta tai Pharoah Sandersilta. Siinä määrin, että voisi ajatella bändin tekevän asiat liian helposti vanhaa kopioiden, mutta kansitekstit ehkä muuttavat näkökulmaa, hommat tehdään käsityönä perinteitä kunnioittaen kuin kahvimainoksessa ikään.

Bändi soitti ensin sen saksofonisti Tony Burkillin levyllä Work Money Death, mutta alkoi sitten toimia tämän levyn nimillä. Soundi siirtyi bändinimellä enemmän spiritual jazz -suuntaan ja siellä ollaan yhä. Kolmas levy ei paperilla eroa ehkä paljoa kahdesta edellisestä, mutta se tuntuu onnistuneimmalta.

Bändi, tai Leedsin jazzskene, ei ole tämän hetken brittijazzin tunnetuimmasta päästä, mutta sitä voi lämpimästi suositella uuden spiritual jazz -henkisen musiikin kuten Matthew Halsall tai Nat Birchall ystäville.

Alexi Tuomarila – Departing the Wasteland

  • Alexi Tuomarila – piano, syntetisaattorit
  • Andre Fernandes – kitara
  • Mats Eilertsen – basso
  • Olavi Louhivuori – drums
  • +Gil Silva – pasuuna
  • +José Pedro Coelho – tenorisaksofoni
  • +João Guimarães – alttosaksofoni, huilu

Levyä saa Bandcampista. Sitä on Helsingissä bongattu hyllyssä Black and Whitessa.

Pianisti Alexi Tuomarilan pitkäaikainen trio norjalaisbasisti Mats Eilertsenin ja rumpali Olavi Louhivuoren kanssa on ehtinyt toimia jo 20 vuotta ja levyjä triona on tehny neljä. Uudella Edition Recordsin julkaisemalla levyllä Departing the Wasteland ydintrioon on liittynyt kitaristi Andre Fernandes joka tuntuu antavan hyvän piristysruiskeen. Levy tuntui jo ensikuulemalta vahvalta ja muutaman kuukauden kuuntelun perusteella pidän sitä yhä triolevyjä vahvempana.

Äänimaailman siirtyminen akustisemmasta sähköiseen ei tee musiikista varsinaisesti fuusiomaista vaan vertailukohdaksi uudelle soundille voisi ehkä ottaa Brian Bladen Fellowship Bandin. Ollaan siis yhdessä tämän vuosituhannen uuden jazzin ytimessä. Musiikki on pääpiirteisesti miellyttävän melodista, mutta myös dynaamista ja intensiivistä – mikä parasta siinä on energiaa joka saa musiikin paikoin komeaan kiitoon ja lentoon.