NorDIG. 2017 – Antti Lötjönen Quintet East – Carl Wither Trio feat. Timo Lassy


Torstaina NorDIG. -festareilla otettiin vähän haastavaa avausiltaa iisimmin suomalais-tanskalaisessa hengessä kun lavalle nousivat ensin täysin kotimainen Antti Lötjönen Quintet East ja toisena bändinä tanskalainen Carl Winther Trio vahvistuksena saksofonisti Timo Lassy.

Antti Lötjönen Quintet East

Viimeistään Five Corners Quintetin nousun jälkeen basisti Antti Lötjönen on ollut suomalaisen jazzin kantavia voimia. Jo toistakymmentä vuotta kestäneen “valtakauden” aikana Lötjöstä on nähty ja kuultu johtajana varsin vähän. Lötjösen omia sävellyksiä esittämään Sibelius-Akatemian A-tutkintokonserttiin vuonna 2013 koottiin Quartet East -kokoonpano joka tämän vuoden NorDIG.iin on laajentunut Quintet Eastiksi saksofonisti Mikko Innasen liityttyä saksofonisti Jussi Kannasteen, trumpetisti Verneri Pohjolan ja rumpali Joonas Riipan rinnalle.

Quartet Eastia kuulin viimeksi kesällä 2014 Flow Festivalissa – tuolloin bändissä oli vahvemmin monessa mukana olevien soittajien sivuprojektin maku, nyt selkeästi Quintet East tuntui paremmin löytäneen oman yhteisen sävelen.

Rytmiikka oli tärkeää niinkuin basistin johtamalta kokoonpanolta voisi odottaakin – monet sävellykset lähtivät napakoista bassokuvioista, avausbiisissä mm. kuultiin Live at We Jazz -sooloesityksestä tuttu kuvio, nyt koko kvintetin teokseksi laajennettuna.

Aivan suoraviivaista groove ei kuitenkaan ollut, pientä kulmikkuutta ja haastetta oli usein mukana. Tässä rumpali Joonas Riipalla oli tärkeä rooli – vähän konstikkaampikin rytmi nimittäin onnistuu Riipalta semmoisella itsevarmalla rentoudella, että kuulijan on helppo vain antautua rytmin vietäväksi.

Bändin nimi mukailee legendaarisen basisti Charlie Hadenin Quintet Westiä. Hadenin ja tämän kanssa pitkään soittaneen Ornette Colemanin oli paikoin vahvastikin läsnä. Jos samaa henkeä oli kvartettimuodossakin olemassa niin tähän ehdottomasti Innasen lisääminen kokoonpanoon vahvisti, hänen alttosaksofonisoitossaan Ornetten kaikuja sen verran usein voi nimittäin kuulla.

Setin ainoan lainakappaleen Lötjönen spiikkasi vain 70-lukulaisen Mary Hartman, Mary Hartman tv-sarjan nimikappaleena, mutta jazztietäjät toki parhaiten tietävät sen Ornetten ja Hadenin duo-levyltä Soapsuds, Soapsuds ja tuon version jalanjäljillä Innanen ja Lötjönen vahvasti olivat vaikka kappaleen edetessä koko bändi saatiin mukaan. Mainiosti tuo toimi, sanoisin että tässä tulkinnassa jäivät Ornette ja Haden kauas kakkosiksi.

Vahvaa soolosoittoa esitti myös trumpetisti Pohjola joka ensimmäisessä kappaleessa upposi syvälle kevyen henkäyksen tunnelmointiin tänään perjantaina NorDIG. lavalle nousevan Arve Henriksenin hengessä Lötjösen luodessa taustalle bassonsa korkeamman pään äänillä pentatonista afrikkalaista sormipiano -tunnelmaa. Ehkä vähän liiankin väkevä oli Pohjolan ensimmäinen soolo – jäi nimittäin loppusetiksi vähän odottelemaan lisää samanlaista herkkua.

Monia saksofonisteja on kuvattu solisteina uuden etsijöiksi jotka väsymättä kyntävät eteenpäin käymättömillä korpimailla. Viime vuosina on usein tuntunut siltä, että Jussi Kannastetta voisi kuvata saksofonistina joka väsymättä jatkaa etsintöjä samasta paikasta – sen verran usein soolot rakentuvat saman pienen kuvion toistamisesta josta joko sitten kasvaa jotain hienoa tai kaivantojen tuloksena löytyy vain iso kuoppa. Nyt Lötjösen bassokuviot ja Pohjolan otteet muodostivat kokonaisuutta johon hypnoottinen toisto sinänsä sopi, mutta  yhtä vahvasti mieleen eivät Kannasteen soolot jääneet kuin muiden puhaltajien.

Yhteissoitto toimi ja kappaleet tuntuivat ehjiltä kokonaisuuksilta ja setti oli kokonaisuutena onnistunut – selvää parannusta menneiden vuosien Quartet Eastiin, eiköhän tätä kannattaisi tallentaa levyllekin.

  • Antti Lötjönen, kontrabasso
  • Joonas Riippa, rummut
  • Verneri Pohjola, trumpetti
  • Jussi Kannaste, tenorisaksofoni
  • Mikko Innanen, saksofonit

Carl Winther Trio feat. Timo Lassy

Illan toinen setti tarjosi varsin mielenkiintoisen kohtaamisen – ainakin kuulijoille jotka Timo Lassyn musiikkia hyvin tuntevat joita epäilemättä Musiikkitalosta löytyi salin täydeltä. Tanskalaispianisti Carl Wintherin trion musiikki nimittäin oli vahvemmin kiinni 60-luvun modaalisissa ja post-bop tyyleissä siinä missä Lassyn vaikutteet ovat vahvasti enemmän hard-bopin ja soul jazzin suoraviivaisemmissa maisemissa – harvemmin Lassya kuulee näin paljon Wayne Shorterin tai edes Joe Hendersonin jalanjälkiä seuraamassa.

Tästä muodostuikin oivaa jännitettä kun Lassy toi kokonaisuuteen monia oman työkalupakkinsa vakioelementtejä, mutta joutui käyttämään niitä hieman uudella tavalla, musiikki herätti kiinnostavalla tavalla ajatuksia eri tyylien vivahteista ja muusikoiden erityispiirteistä.

Wintherin trio soitti vahvasti ja rutinoituneesti – Kannasteen spiikin mukaan takana on yli 500 keikkaa yhdessä, melkoinen määrä. Suomessa syntynyttä, mutta jo pitkään Ruotsissa vaikuttanutta basisti Johnny Åmania on Sibiksen tapahtumissa kuultu vuosien varrella usein ja tässä kokoonpanossa Åmanin taidot olivat hyvässä käytössä. Trion todellinen voimanpesä oli kuitenkin rumpali Anders Mogensen joka takoi kannuja sellaisella tarmolla että heikompia hirvitti.

Trion ja Lassyn luontevin yhteinen sävel löytyi balladeissa, joissa Lassy oli vahvasti jälleen omassa elementissään, mutta kyllä sitten kuitenkin se pieni jännite joka väreili ilmassa Lassyn joutuessa hieman mukavuusalueensa ulkopuolelle oli tämän setin todellinen suola.

  • Carl Winther, piano
  • Johnny Åman, basso
  • Anders Mogensen, rummut
  • Timo Lassy, tenorisaksofoni

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *