Teemu Eronen Quintet At Home


Perinteisen svengaavan konstailemattoman jazzin puutetta valittaa moni uudessa jazzlevytarjonnassa. Rumpali Teemu Erosen Teemu Eronen Quintet At Home -levy paikkaa tätä puutetta – Blue Note -henkeen tyylitellystä kannesta lähtien ollaan 50-luvun lopun ja 60-luvun alun hard boppailevissa tunnelmissa. Kvintetin puhaltajat ovat monille tuttuja UMOn riveistä – trumpetissa Teemu Mattsson ja saksofoneissa Jouni Järvelä joka vastaa myös kahdesta sävellyksestä ja kaikista sovituksista. Lisäksi pianoa soittaa Jari Kanninen ja bassoa Teemu Keränen.

Tyyli säilyy läpi levyn – vanhojen hyväksi havaittujen sapluunoiden sisällä pysytään koko puolituntinen. Ei siinä mitään, mutta lisää vaihteita toivoisi moneen otteeseen bändiltä löytyvän – kohokohdaksi nousee April Foolsin lopun rivakampi Erosen ja Järvelän trading eights-vuoropuhelu. Levyn päättävä rento, mutta itsevarma The Lonely Preacher jää myös mieleen lupaavana sävellyksenä ja sopivana lopetuksena.

Sen verran turvallisilla raiteilla levy kaiken kaikkiaan pysyy, että siitä jää suuhun taustamusiikin maku, mutta aivan mainiota ‘kulutusjazzia’ kuitenkin eikä 31 minuutin lyhyen keston aikana kerkeä vielä pitkästyäkään, voipa tehdä mieli laittaa kiekko pyörimään toistamiseenkin.

Jazzin yhden kulta-ajan kaikuja pienessä svengaavassa paketissa.

Levyä myy Digelius LP:nä ja CD:nä.

  • Teemu Eronen – rummut
  • Jouni Järvelä, saksofonit
  • Teemu Mattsson, trumpetti, kornetti
  • Jari Kanninen, piano
  • Teemu Keränen, basso

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *