Benoit Delbecq 3:n Vapaat äänet -kiertue sai Koko Jazz Clubilla vieraakseen myös PLOPin


 

Vuoden toisella Vapaat äänet -kiertueella Suomea kiertää parhaillaan Benoit Delbecq 3. Ranskalaispianistin johtaman monikansallisen trion tuoksi saatiin kotimainen trio PLOP jota on valitettavan vähän nähty lavoilla viime vuotisen Yxin kotona -levyn julkaisun jälkeen. Iltapäiväkeikalle Koko Jazz Clubille oli saapunut melko mukavasti yleisöä – kaikissa pöydissä oli yleisöä ja riittipä väkeä katsomon laitojen penkkiriveihinkin.

PLOP

PLOP avasi keikan 45 minuutin setillä ja bändi osoitti olevansa varsin mainiossa vireessä soittaessaan osittain uutta ja osittain vanhaa materiaalia. Bändille ominainen jazzin perinteestä kumpuavien teemojen räjähtäminen vapaasti rönsyäviin sooloihin toimi mainiosti – turvallista ja uskallettua hyvässä suhteessa vaivattomin siirtymisin tunnelmasta toiseen.

Ainoa näyte uusimmalta levyltä taisi olla viimeiseksi säästetty, viime vuonna edesmenneelle Digeliuksen levykauppias Ilkka “Emu” Lehtiselle omistettu Emu. Innanen soittaa kappaleessa Emun hänelle Intiasta tuomaa huilua – huilun äänimaailman ympärillä pyörii todella vetävä maailmanmusiikkihenkinen rytmi.

Biisi oli paitsi hyvä vauhdikas lopetus setille myös täydellinen siirtymä Delbecqin trioon jonka ilmaisussa maailmanmusiikin ja jazzin sekoittuminen oli hyvinkin keskeisessä osassa.

PLOP

  • Mikko Innanen – saksofonit, huilu
  • Ville Herrala – basso
  • Joonas Riippa – rummut

Settien välissä Vapaiden äänien Charles Gil esitteli tämän kesän Raahen Rantajatsien ohjelmistoa – Raahessa jazzataan tänä vuonna seuraavasti:

  • To 26.7.
  • Mopo
  • Putro Mopolla
  • Pe 27.7.
  • Kahden Miehen Galaksi
  • 3TM
  • Claudia Solal & Benjamin Moussay (FR)
  • Don Johnson Big Band
  • To 28.7.
  • Mikko Innasen Maakuntalaulu-uudistus
  • Raahe City Funk Unit
  • Gourmet + Raahen Laulu
  • Papanosh (FR)
  • VIRTA
  • Jamitanssit

Lisätietoja tulossa Rantajatsien sivuille.

Benoît Delbecq 3

Sitten lavan otti haltuun Delbecqin trio joka loi vahvaa äänimaisemaa heti alkutahdeista. Delbecq käytti osittain preparoitua pianoa – osittain vaimennetut kielet toivat pianistin työkalupakkiin perkussiivisia sävyjä ja kalimba -sormipianon omaisia sävyjä jotka yhdistyivät luontevasti kongolaissyntyisen rumpali/lyömäsoittaja Emile Bayiendan työskentelyyn.

Rytmikkäistä ja minimalistisista vaiheista vaihdettiin sitten modernin jazzin vivahteisiin – Delbecqin soitossa kontrasti preparoidun ja pianon luonnollisen äänen välillä oli selkeä, Bayiendan soitossa lyömäsoitin henkisen puolen ja perinteisemmän jazzrumpusettiotteen välillä oli häilyvämpi – ja mitäpä sitä tyyleistä välittämään kun rytmi kulkee ja vie kuulijat mukanaan. Näiden kahden välissä basisti Miles Perkin toimi jäntevänä pohjana joka veti kokonaisuuden yhteen

Delbecqin sävellykset olivat saaneet innoituksensa monista paikoista – omista lapsista, seikkailuista Chigagon metrossa ja valon vaikutuksesta Le Corbusierin arkkitehtuuriin – monipuolisessa musiikillisessa maailmassa siis liikuttiin, mutta oli kyse sitten tyylillisestä vaihtelusta tai korkealentoisista teemoista niin yleisö pysyi lumottuna trion mukana reilun tunnin setin ajan – komeaksi lopuksi vielä Vapaille äänille ominaiseen tyyliin viimeisen kappaleen aikana lavalle nousivat myös PLOPin muusikot luomaan kuuden hengen voimalla varsin rikkaan rytmisen kudoksen. Ei meinannut aplodeista tulla loppua.

Benoît Delbecq 3

  • Benoît Delbecq – piano
  • Miles Perkin – basso
  • Emile Bayienda – rummut ja lyömäsoittimet

Benoit Delbecq 3 kiertue jatkuu seuraavasti:

  • ma 16.4. klo 19 Turku, Turun seudun musiikkiopisto
  • ti 17.4. klo 19 Salo, Salon taidemuseon Veturitalli
  • to 19.4. klo 19 Pori, Palmgren konservatorio (Validi Karkia -klubi)
  • pe 20.4. klo 19 Jyväskylä, Siltasali
  • su 22.4. klo 17 Joensuu, konservatorio

PLOP ja Benoit Delbecq 3 Koko Jazz Clubilla Vapaat äänet -kiertueella 15.4.2018


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *