Timo Lassy – Moves


Saksofonisti Timo Lassyn kuudes levy Moves kattaa paljon Lassyn urasta. Levyn työnimi oli With Friends ja sillä kuullaan vierailijoina neljällä raidalla kahdeksanhenkistä Ricky-Tick Big Band Brass -torvisektiota Valtteri Laurell Pöyhösen sovituksein, kahdella saksofonisti Eero Koivistoista, kahdella laulaja Joyce Elaine Yuillea ja yhdellä Joycen kanssa Palefacea. Koko ajan mukana menossa myös tuttu, viime vuonna kymmenvuotista taivalta juhlinut Timo Lassy Band – koskettimissa Georgios Kontrafouris, bassissa Antti Lötjönen, rummuissa Teppo Mäkynen ja lyömäsoittimissa Abdissa Assefa.

Vierailijat muistuttavat Lassyn viime vuosien projekteista – Lassy toimi solistina Laurell Pöyhösen UMO:lle säveltämässä Yön rakastaja -teoksessa jossa oma spoken word -osansa oli myös Palefacella (jonka Spoken Word Septetissäkin Lassy muutama vuosi sitten soitti), samaa henkeä on uusissa Ricky-Tickille sovitetuissa isomman soundin biiseissä ja Yön rakastaja -keikalta tuttu Henrik Otto Donnerille omistettu Laurell Pöyhösen sävellys Elegy for a Free Spirit löytyy tältäkin levyltä.

Laulaja Joycea puolestaan kuultiin Timo Lassy Bandin solistina Helsingissä We Jazz 2013 -tapahtumassa ja sittemmin Lassyn bändi soitti myös Joycen levyllä Welcome to My World. Koivistoinen ja Lassy vaikuttivat molemmat jo Five Corners Quintetissa – viime vuosina näitä kahta samanhenkistä eri sukupolvien fonistitähteä kuultiin We Jazzeilla 2014 Ahvenlahti-Koivistoinen 3G:ssä.

Vähän päälle tunnin Moves tuntuukin ennen kaikkea kattavalta yhteenvedolta Lassyn musiikillisista peliliikkeistä edellisen Love Bulletin julkaisun aikoihin ja sen jälkeen. Ystävien seurassa tunnelma on vapautunut ja kiireetön – tyylikästä, rentoa, viihdyttävää niinkuin Lassyn musiikilta on totuttu odottamaan.

Tiuhaan vaihtuvista kokoonpanoista huolimatta levy tuntuu yhtenäiseltä – Lassyn tyyli, persoona ja takuuvarma kvintetti yhdistävät. Kolikon kääntöpuolella pysytään levyllä ehkä harmillisenkin paljon Lassyn mukavuusalueella – nimibiisi Moves tosin siirtää tunnelmaa hieman abstraktimman ja haastavamman jazzilmaisun suuntaan sooloissaan, näytön paikkansa käyttää tässä hyvin pianossa Kontrafouris.

Biisit joilla Koivistoinen vierailee -Lassyn sävellys E71 ja Koivistoisen oma Casa de Ferro – kutkuttelevat ihanasti suomalaisen jazzin ystävien makuhermoja – molemmissa on hieman afrikkalaista rytmiikkaa joka Koivistoiselle sopii ja kahden tenorisaksofonistin hyvin yhteen käyvä soitto paljastaa sielujen sympatian – molempien työkalupakkeihin kuuluvia tyylikeinoja kuten saman kuvion toistamista ääniväriä soittotekniikalla muuttaen kuullaan molempien sooloissa. Ehkä levyn parasta antia – näiden kahden yhteisen maaperän kartoittamistakuuntelisi varmasti mielellään kokonaisen levynkin.

Levyn loppupuolelle jätetyt lauletut biisit tuntuvat melko pitkällä levyllä vähän turhalta lisukkeelta – Lassy on tehnyt säännöllisesti yhteistyötä laulajien kanssa, mutta kyllä se instrumentaalimateriaali on kuitenkin omassa sarjassaan vahvempaa. Toisaalta “with friends”-teemalla tämäkin puoli oli ehkä kuitenkin syytä taltioida myös tälle levylle.

Kokonaisuutena levy todistaa Lassyn tunnistettavan tyylin ja näkemyksen vahvuudesta – vahvan persoonan kautta erilaisetkin elementit tuntuvat luontevasti yhteen sopivilta. Ei ole sattumaa, että Lassysta on tullut yksi tämän vuosituhannen suomalaisen jazzin kiintotähdistä. Lassy on Lassy.

Uutta levyä myyvät mm. Digelius (CD, 2*LP) ja Levykauppa Äx (CD, 2*LP)

Timo Lassy / Moves-julkaisukeikat

G Livelab (Yrjönkatu 3, Helsinki)
Pe 1.6. klo 20 & la 2.6. klo 20
Tapahtuma Facebookissa

EastFest (Puotilan kartano, Helsinki)
To 14.6.
Tapahtuma Facebookissa

Keitelejazz (Hallintokatu 4, Äänekoski) (mukana Ricky-Tick Big Band Brass)
La 30.6.
Tapahtuma Facebookissa

  • Timo Lassy, tenorisaksofoni
  • Georgios Kontrafouris, piano, Wurlitzer & Hammond-urut
  • Antti Lötjönen, basso
  • Teppo Mäkynen, rummut
  • Abdissa Assefa, lyömäsoittimet
  • +Ricky-Tick Big Band Brass
  • trumpetit:
  • Jukka Eskola (lead+soolot)
  • Janne Toivanen
  • Mikko Karjalainen
  • Mikko Koponen
  • pasuunat:
  • Heikki Tuhkanen (lead+soolot)
  • Jay Kortehisto
  • Aaro Huopainen 
  • Juho Viljanen  bassopasuuna, tuuba
  • Sami Koskela, ksylofoni
  • +Ville Riippa synthesizer, Hammond organ
  • +Henri Mäntylä Wurlitzer
  • +Eero Koivistoinen tenorisaksofoni
  • +Joyce Elaine Yuille laulu
  • +Paleface laulu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *