April Jazz Subgrooves 2020 torstai – Maja Mannila / Timo Lassy & Teppo Mäkynen


Maja Mannila

Maja Mannila bändeineen avasi teknisistä ongelmista selviten torstai-illan

Toisen April Jazz illan aluksi jouduin valitettavasti olemaan livestreamin alussa kiinni vielä työpuhelussa, mutta eipä tuo haitannut sillä ensiyrittämällä tekniset ongelmat estivät monia näkemästä laulaja/kosketinsoittaja Maja Mannilan setin alun, joten homma pantiin uudestaan alkuun puoli tuntia kuuden jälkeen paremmalla menestyksellä – korvaukseksi jälkikatsomisaikaakin annettiin päivä lisää. Uuden startin jälkeen hommat sujuivat sitten paremmin ja alkupään kappaleet kuultiin uudestaan setin lopuksi.

TImo Lassy liittyi yhdeksi kappaleeksi mukaan saksofonisolistiksi

Mannila on vielä varsin uusi tulokas – ensilevyä hän työstää vielä tällä hetkellä kotistudiossaan – mutta erityisesti laulajana varsin lupaava sellainen. Mannilan itse säveltämät kappaleet ovat menevää soul/fuusiojazz henkistä kamaa, mutta hänellä on todella komea ja erottuva ääni ja laulu nousikin pääosaan, vaikka basisti Johannes Granrothin ja juuri 20-vuotta täyttäneen rumpali Severi Sorjosen (jolle luikautettiin setissä synttärionnittelulaulutkin) tarjoilema instrumentaaliantikin oli sujuvaa ja musiikin tyylille riittävän napakkaa.

Luulenpa, että Maja Mannilasta kuullaan laulajana vielä paljonkin ja hienoa että tämä nuori trio sai Subgroovesin kautta tilaisuuden näyttäytyä uusille yleisöille.

  • Maja Mannila – laulu, koskettimet
  • Johannes Granroth – basso
  • Severi Sorjonen – rummut

Timo Lassy & Teppo Mäkynen

Timo Lassy

Toisen illan odotetun tähtiduon muodostivat Timo Lassy ja Teppo Mäkynen. Setin materiaali oli tuttua viimevuotiselta levyltä, mutta nyt ehkä hieman eri tulokulmasta kuin levyllä tai aiemmin näkemilläni keikoilla. Levy esittelee musiikkia jatkumossa akustisesta elektronissävytteiseen, nyt aution G Livelabin lavalla kuultiin tästä materiaalista rento ja vapautunut akustispohjainen fiilistely.

Rentous oli sen verran korkealla tasolla ettei aina Timo Lassyn kahdella kiellellä vedetyistä välispiikeistä pystynyt ennustamaan että mihinköhän suuntaan tässä nyt ollaan menossa. Hauskaa tunnelmaa saa näemmä aikaan vain kameroiden katsellessakin.

Soitto kulki ja meininki oli mahtavaa niinkuin näiltä tämän vuosituhannen suomijazzin mestareilta voi odottaa ja etenkin vähän riehakkaampaan sooloiluun innostuessaan Lassy oli melko kovassa terässä – on ne aika poikia.

Teppo Mäkynen
  • Timo Lassy – saksofoni
  • Teppo Mäkynen – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *