Ashley Kahn luennoi Coltraneista

We Jazzin lauantai oli täynnä ohjelmaa. Päivä alkoi jo yhdeltätoista G Livelabissa jossa nimekäs musiikkihistorioitsija Ashley Kahn piti luennon John ja Alice Coltranesta ja John Coltranen A Love Supreme -levystä. Coltrane on aiheena aina ajankohtainen, mutta erityisen ajankohtaisen aiheen nyt We Jazzeilla teki se, että Aviador kustantamon suomenkielinen käännös Kahnin muutaman vuosikymmenen takaisesta A Love Supreme -kirjasta A Love Supreme John Coltranen testamentti sai julkaisunsa nyt festivaaleilla.

Kahnin reilun tunnin luento keskittyi A Love Supremen universaaliin hengelliseen viestiin nostaen esille sen, että A Love Supreme oli Coltranen ainoa levy jonka kansiteksteissä hän itse kertoi levyn viestistä.  A Love Supremea voi pitää Coltranen hengellisen vaelluksen huippuna jossa syntyjään kristitty saarnaajan poika oli löytänyt eri uskontoihin ja itämaisiin filosofioihin tutustuttuaan oman universaalin filosofiansa – all roads lead to god.

Luennolle varattu aika ei ihan riittänyt Alice Coltranen käsittelyyn, mutta vähän pikakelauksella ehdittiin käydä läpi hetki myös Alicen polkua muusikosta henkiseksi johtajaksi.

Jos jollekin oli jäänyt epäselväksi miksi John Coltranen 60-luvun modaalisen jazzin ja Alice Coltranen ja Pharoah Sandersin jalanjälkiä seurannutta musiikkia kutsutaan spiritual jazziksi niin luento mainiosti esitti miten keskeisessä asemassa hengellinen sanoma tässä musiikissa oli ja on.

Raoul Björkenheim, Pauli Lyytinen ja Teemu Mustonen A Love Supreme tunnelmissa

Aviadorin A Love Supreme John Coltranen testamentti ei ole pelkästään Petri Silaksen kääntämä kirja vaan sen mukana tulee myös Jälkipyörteitä niminen levy joka konkretisoi Coltranen vaikutusta suomalaiseen jazziin. Levyllä oman, mutta A Love Supremesta vaikuttuneen neliosaisen teoksen esittävät Mikko Innanen, Juhani Aaltonen, Raoul Björkenheim ja Teemu Mustonen.

Lauantai-iltapäivän G Livelabiin oli nopeasti Innasen estymisen jälkeen saatu kokoonpano jossa tätä musiikkia soittivat Björkenheim, Mustonen ja myöhään edellisenä yönä Elifantreen Turun Flame Jazz -keikalta kotiin palannut Pauli Lyytinen. Musiikki oli erinomaista, siinä kuului niin soittajien oma ote kuin läpi vastustamattomasti tunkeutunut A Love Supremen henkikin.

• Raoul Björkenheim – kitarat
• Pauli Lyytinen – saksofonit
• Teemu Mustonen – rummut

Tämän jälkeen olisi vielä ollut tarjolla Koma Saxo Industries -hetki jossa Petter Eldh, Otis Sandsjö ja Teppo Mäkynen demonstroivat livenä lavalla Eldhin studiotuotantoprosessia. Valitettavasti oli pakko tässä välissä lähteä tauolle takomaan perjantain blogicontenttia, mutta toivottavasti joku muu jossain kirjoittaa minkälainen tämä erikoissetti oli.

Linda Fredriksson Juniper

Tämän syksyn ja vuoden ehdottomasti kehutuin kotimainen jazzjulkaisu on We Jazzin julkaisema Linda Fredrikssonin Juniper joka on kerännyt suosiota paljon myös jazzpiirien ulkopuolella ja saanut ylistäviä arvioita kansainvälisestikin.

Tämän vuoden festivaalin ohjelmistosta noin puolet koostuu artisteista jotka ovat julkaisseet tai ovat julkaisemassa musiikkia We Jazzin labelilla. Tässä joukossa näytti paperilla siltä, että Fredrikssonin keikka oli jemmattu hieman syrjäiseen slottiin alkuiltaan Aleksi 13 entisissä tiloissa toimivaan vastuullisen ajattelun konseptimyymälän ja galleriatila Glasshouseen, mutta Glasshousen toisen kerroksen galleria tarjosi hyvät ja keskeiset tilat täysipainoiseen konserttielämykseen ja voisi sen nyt tässä vaikka jälkikäteen julistaa “launtain pääkonsertiksi”. Yleisö oli onneksi konsertin löytänyt ja arviolta noin 150 hengen katsomo oli loppuunmyyty jo ennakkoon.

Linda Fredriksson Juniper -livebändissä soittavat Fredrikssonin kanssa kosketinsoittaja Tuomo Prättälä, basisti Mikael Saastamoinen ja rumpali Olavi Louhivuori. Livesetti koostuu levyn biiseistä jotka ovat levyä kuunnelleen helposti tunnistettavissa, mutta kuitenkin sopivasti erilaisia. Enemmän erikseen omanlaisikseen tuotettujen raitojen tunnelma siirtyi odotetusti enemmän yhtyesoitto/soundi suuntaan. Muutama keskeinen ja omaperäinen elementti tuotiin taustanauhoilla – Pinetree Songin puun narina oli nyt kuuluvammassakin roolissa.

Kaikuva galleriatila antoi tilaa sooloille loistaa. Fredrikssonin vahva baritonisaksofonisooloilu Nana – Tepalle ja Juniper biiseissä ja Saastamoisen bassotunnelmointi soivat hienosti.

• Linda Fredriksson – saksofonit
• Tuomo Prättälä – koskettimet
• Mikael Saastamoinen – basso
• Olavi Louhivuori – rummut

Ääniwallin ilta

Ääniwallin kahden huoneen ja lavan tilaan oli buukattu seitsemän esiintyjää. Erittäin nopean siirtymän oli suorittanut Olavi Louhivuori joka oli soittanut Joona Toivasen triossa jo ainakin parikymmentä minuuttia kun itse saavuin mielestäni melko suoraan Glasshousesta Ääniwalliin. Jo vuonna 1997 perustettu trio soitti musiikkia tulevalta We Jazz -levyltään. Trion ilmaisu on aina ollut hillittyä, mutta ehkä nyt kuulosti siltä että ollaan vielä liikuttu ambientinmman minimalismin suuntaan.

• Joona Toivanen – piano
• Tapani Toivanen – basso
• Olavi Louhivuori – rummut

Isomman lavan avasi laulaja Lucia Cadotsch ja nyt jo varmasti We Jazz -yleisöille ja levymerkin seuraajille tuttu Speak Low -kokoonpano, tenorisaksofonissa Otis Sandsjö ja bassossa Petter Eldh jotka urakoivat lauantain festareilla molemmat kolmen setin verran. Speak Low teki minuun valtavan vaikutuksen 2016 niin levyllä kuin livenäkin sen vuoden We Jazzeilla, joten jokainen tilaisuus kuulla Cadotschia livenä on tervetullut – niin nytkin vaikka ohjelmisto olikin käytännössä sama kuin heinäkuussa Odysseus -festareilla, hienoja ja persoonallisia uudelleentulkintoja jazzstandardeista ja enenevässä määrin myös jazzin kovan ytimen ulkopuolelta.

Sisätiloissa musiikki pääsi paremmin oikeuksiinsa. Cadotschin melankolinen laulu, Sandsjön taianomainen kiertoilmahengitystekniikkaa paljon käyttävä saksofonin soitto ja Eldhin tukeva ja persoonallinen basson soitto toimivat maagisesti yhdessä. Ääniwallin huippuhetki.

• Lucia Cadotsch – laulu
• Otis Sandsjö – tenorisaksofoni
• Petter Eldh – basso

Lomittain menneessä ohjelmistossa seuraavassa välissä pienellä puolella sooloambienttiaan pääsi esittämään Y-Otisissa vaikuttava kosketinsoittaja Dan Nicholls jonka intiimin kännykällä nauhoitetun levyn Mattering and Meaning We Jazz -julkaisi kesällä. Nichollsin musiikki tuo itselleni mieleen positiivisella tavalla Susumu Yokotan levyn Grinning Cat parinkymmenen vuoden takaa joka on yksi ambient-suosikeistani.

• Dan Nicholls – koskettimet, elektroniikka

Jos We Jazzin lauantai oli kiireinen päivä Petter Eldhille ja Otis Sandsjölle niin se oli sitä myös Olavi Louhivuorelle joka soitti myös We Jazzeilla kolmesti ja ilmeisesti ehti päivällä käymään jossain studioäänityksissäkin. En kuullut Louhivuoren OL1 -setin spiikkiä, joten en ole ihan selvillä tämän ohjelmistoon melko myöhään lisätyn projektin taustoista. We Jazzin some-ilmoitus keikasta kutsuu tätä “a new series of collaborations”iksi, joten ehkä  OL2 häämöttää jo tulevaisuuden suunnitelmissa.

OL1:ssä Louhivuoren kanssa musisoivat norjalaiset Kim Myhr (kitara) ja Eivind Lønning (trumpetti). Vaikka kaikki ovat perinteisten instrumenttien soittajia niin elektronisen musiikin tuntu ja henki olivat OL1:ssä erittäin vahvasti esillä.

Kun aiemmin viikolla Kutosella yleisössä muistelimme vanhoja We Jazzeja ja Kuudennen linjan keikkoja niin yksi erittäin hyvin mieleenjäänyt keikka ja projekti minulle oli Louhivuoren Existence jonka levyjulkkareita juhlittiin toisilla We Jazzeilla 2014. Tuossa prokejtissa Louhivuoren rummut kohtasivat hänen itse tekemänsä elektroniset äänimaisemat ja hommahan toimi. Tuolloin ajattelin että tämähän on varmasti Louhivuoren musiikille uusi, hedelmällinen suunta, mutta sen projektin onnistunutta henkistä jatkajaa ei sitten olekaan tullut eivätkä vahvemmin improvisaatioon ja soittajien spontaaniin kohtaamiseen nojaavat Immediate Music –projektit ole aivan yhtä hyvin iskeneet. Nyt kuitenkin ehkä tuon Existence hengen jatkoa oli ilmassa ja trion setti voitti ainakin minut puolelleen – toivottavasti tätä musiikkia levytetään tai esitetään uudestaan sillä nyt kohtaaminen jäi vielä hieman pintapuoliseksi ja lisää olisi mukava saada.

• Olavi Louhivuori – rummut
• Kim Myhr – kitara
• Eivind Lønning – trumpetti

Ei ole korona-aikana yllättävää että festivaali kärsii peruutuksista ja aikataulumuutoksista. Seuraavassa välissä illan ohjelmaa muokkasivat sähkölaitteet kun rumpali Jason Nazaryn laitteet hajosivat ja Nazary joutui lähtemään hotellille hakemaan korvaavia laitteita.  Tämä työnsi Nazaryn setin illan viimeiseksi ja apuun riensi Y-Otis joka oli aiemmin viikolla nostettu ohjelmistoon korvaamaan perunutta Pokusta – olihan tästä mainiosta bändistä kolme neljästä jo soittamassa lauantain ohjelmistossa.

Ei siinä mitään, pienellä viivästyksellä pienen puolen lavalle saatiin Otis Sandsjö, Petter Eldh, Dan Nicholls ja rumpali Tilo Weber. Olin jo puolen yön aikoihin lähtökuopissa pitkän festariviikon ja lauantain jälkeen, mutta onneksi kerkesin fiilistellä Y-Otisin energiaa yhden biisin verran. Nyt oli semmoista menoa ja meininkiä että ei Ääniwallin baarin läheisyys haitannut.

• Otis Sandsjö – tenorisaksofoni
• Dan Nicholls – koskettimet
• Petter Eldh – basso
• Tilo Weber – rummut

Matkalla narikkaan ehdin vielä aivan lyhyen siivun kuunnella psykebändi Death Hawksin Sun Ra –tribuuttia – Y-Otisin roudaamisen takia nämä setit taisivat alkaa käytännössä samaan aikaan. Puolikkaasta biisistä ei kovin vahvasti valitettavasti välittynyt mikä meininki oli.

• Teemu Markkula – kitara, laulu
• Tenho Mattila – koskettimet, saksofoni
• Miikka Heikkinen – rummut
• Riku Pirttiniemi -basso