We Jazz 2022 – Sunnuntai: Linda Fredriksson Juniper & Avishai Cohen


Yhdeksättä kertaa tänä vuonna järjestettävä We Jazz -festivaali alkoi eilen sunnuntaina Peloton Cycling Eateryssa järjestetyllä Jazz kiinnostaa -brunssilla jossa Matti Nives, Teppo Mäkynen ja Ville Herrala tuottivat livenä Jazz kiinnostaa -jakson Radio Helsingille.

Varsinainen konserttitoiminta alkoi sitten illalla We Jazzin usein ennenkin hyödyntämässä Aleksanterin teatterissa joka tarjoaa juhlavan ympäristön festariavaukselle. Tällä kertaa spiikin mukaan avauskonsertti oli ensimmäistä kertaa loppuunmyyty, jopa hyvissä ajoin ennen konserttia.

Linda Fredriksson Juniper

Ensimmäisenä lavalle nousi illan henkinen pääesiintyjä Linda Fredriksson Juniper jonka saavuttama suosio jazzpiirien ulkopuolella varmasti vaikutti siihen että keikka veti yleisöä. Hieman hohtoa mm. viime vuoden Jazzpossun vuoden kotimainen jazzlevy ja Jazz-Emma palkinnot voittaneen levyn livetulkinnan kuulemisesta vei se, että sama bändi käytännössä samalla ohjelmistolla oli viime vuonnakin jo We Jazzin ehdottomia kohokohtia Glasshouse Helsingin lauantain alkuillan setillään. Samaan tapaan nytkin setin runko muodostui Juniper-levyn kappaleista joista kuultiin melkein kaikki ja ainoana suurempana erona viime vuotiseen oli uusi encore-biisi – noh sentään nyt yleisöä oli moninkertainen määrä ja kyllähän vuoden parhaan ohjelmiston vielä kerran kuuntelee.

Fredrikssonin, Tuomo Prättälän, Mikael Saastamoisen ja Olavi Louhivuoren livetulkinnassa on miellyttävästi eroa levytettyyn materiaaliin vaikka sävellykset ovat helposti tunnistettavissa. Soolo-osissa otetaan lisää vapauksia ja Fredrikssonin free-henkiset soolohetket olivatkin setin parasta antia ja myös Saastamoisen venyvä ja vanuva soolo Lempilaulussani oli hieno. Fredrikssonin sävellysten vahvat melodiat antavat hyvät mahdollisuudet tehdä sooloissa melkein mitä vain – pelaamalla vankkaan teemaan saa villitkin pyrskähdykset toimimaan kokonaisuudessa. Yksittäisistä kappaleista esiin nousi setin loppuhuipennukseksi jätetty nimikappale Juniper joka sai tulkinnassa lopetuksen arvoisen sähäkkään tunnun.

  • Linda Fredriksson – saksofonit
  • Tuomo Prättälä – koskettimet
  • Mikael Saastamoinen – basso
  • Olavi Louhivuori – rummut

Avishai Cohen

Avishai Cohenin kvartetti

Trumpetisti Avishai Cohenkaan ei ole We Jazzeilla (eikä edes Aleksanterin teatterissa) ensimmäistä kertaa sillä hänen Triveni-trionsa esiintyi festareiden avauskonsertissa 2014. Silloin huolenani oli että onko uuden levyn materiaali liian hentoa livesetin pohjaksi ja nyt oltiin hieman samassa tilanteessa, sillä Helsinkiin saapuneen kokoonpanon studiossa tyhjästä luoma ja ECM:n julkaisema yhdeksänosainen Naked Truth oli levynä melko puiseva – ei ollut levyn ilmestymisen jälkeen ollut intoa kuunnella sitä lisää ennen matkaa konserttiin eikä se nytkään levyltä iskenyt kovin kovaa.

Olikin siis iloinen yllätys kun kvartetti avasi setin Cross My Palms With Silver -levyn avausraidalla “Will I Die, Miss? Will I Die?” jossa oli mukavasti levytettyä versiota enemmän dynamiikkaa sitten kuitenkin Cohenin spiikki ilmoitti, että loppusetti koostuukin Naked Truthista kokonaisuudessaan. No, eihän se yllätys ollut.

Onneksi kuitenkin dynamiikkaa ja elämää oli livetulkinnassa enemmän kun levyllä. Ehkä studiossa luotu materiaali on löytänyt lopullisen muotonsa vasta kiertueella. Naked Truthinkin tulkinnassa Ravitz oli rumpuineen positiivinen yllätys hyvän vipinän lisääjänä.

  • Avishai Cohen – trumpetti
  • Yonathan Avishai – piano
  • Barak Mori – basso
  • Ziv Ravitz – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *