Torstaina We Jazzissa lanseerattiin ensin DJ-musiikin tahtiin Hobo Hotellilla Fat Lizardin We Jazz IPA -olut ja varsinainen keikka-anti oli G Livelabissa jossa kuultiin ensin We Jazzilla toisen levynsä julkaissutta Lampenia ja illan päätteeksi Australialaista The Necksiä.

Lampen

Vaikka We Jazz pyrkii usein tietoisesti yllättämään yleisön ja tarjoavan erilaisia elämyksiä, torstain ohjelmisto oli melko ennalta-arvattava ihan pelkästään molempien esiintyjien aikaisempien festarikeikkojenkin pohjalta.

Kalle Kaliman ja Tatu Rönkön Lampen esiintyi G Livelabissa We Jazzeilla kaksi vuotta sitten ja tuon festarijutun olisi voinut vaikka copypasteta tämän vuoden keikkaa koskevaksi sillä hyvin samassa hengessä kuljettiin kakkoslevyn Halogen jälkimainingeissa. Kuten viimeksikin, Lampenin setissä erityisen nautittavaa oli Kaliman sulavan kitaroinnin kuuntelu jossa ollaan sähkökitaralle ominaisen musisoinnin ytimessä. Kalima muistuttaa tavallaan äskettäin Suomea kiertänyttä John Scofieldia siinä että hän ei kaihda blues-pohjaista jamittelua ja kunnon hyväntuulista kitaraherkuttelua saatiin tälläkin kerralla.

Kaliman ja Rönkön yhteistyötä voi ihailla myös siinä miten duo ei tunnu pieneltä kokoonpanolta, kaikkea tapahtuu riittävästi ja musiikillinen sisältö kantoi helposti setin alusta loppuun.

• Kalle Kalima – kitara
• Tatu Rönkkö – rummut

The Necks

Australialainen The Necks tunnetaan yhden pitkän raidan muodostamista levyistään ja täysin improvisoiduista keikoistaan. Bändin brändi on vahva – akustisen pianotrion instrumentaatiolla minimalistista improvisoitua musiikkia tekevä bändi yhdistetään tyyliinsä vahvasti ja vuonna 1987 perustettua bändiä voi pitää joidenkin 2000-luvulla yleistyneiden jazztrendien edelläkävijänä. Voisin itse arvella, että tällä hetkellä aktiivisten jazzin tai improvisoidun musiikin piireissä toimivien kokoonpanojen joukossa The Necks sijoittuu korkealle jos etsitään bändiä joilla on suurin fanijoukko joka pitää bändiä “sinä maailman parhaana kokoonpanona”. We Jazzissa tämä ahkerasti maailmaa kiertävä trio esiintyi vuonna 2017 ja viimeisen kymmenen vuoden sisään mahtuu muutama muukin Suomen vierailu.

Puhtaalta pöydältä lähtevästä improvisoinnista huolimatta The Necksin musiikki on melko ennalta-arvattavaa ja odotusten mukaista rauhallista korvia hivelevää pitkän kaaren rakennusta oli tarjolla. Tony Buckin basson ja Lloyd Swantonin rumpujen vietäväksi oli helppo jälleen heittäytyä.

Silti kolmannesta keikasta jäi päällimmäiseksi mieleen se, että minulle bändin live-esitykset aiheuttavat aika samanlaisen tunteen kuin sen levyt. Bändin 18 studioalbumia tuntuvat jokseenkin kaikki samanlaisilta ja tuntuu melko yhdentekevältä mitä Neckslevyä kuuntelee jos tekee mieli Necksiä kuunnella. Jazzin ja improvisaation maailmasta löytyy paljon bändejä joita menee joka kerta mielellään kuuntelemaan ja ihmettelemään mitä he ovat tällä kertaa keksineet, mutta Necksistä alkaa ehkä nyt jo olemaan enemmän “johan ne on pariin kertaan nähty” -fiilis.

• Chris Abrahams – piano
• Tony Buck – basso
• Lloyd Swanton – rummut