Jazzvuosi 2024 oli ulkomaisten jazzlevyjen osalta täynnä pieniä pettymyksiä. Monet näilläkin vuosilistoilla esiintyneet suosikit jäivät parhaimmastaan – mm. Immanuel Wilkins, Joel Ross, Shabaka Hutchings ja Nubya Garcia eivät tällä kierroksella onnistuneet ainakaan Jazzpossun makuun.
Viiden parhaan levyn joukko oli tällä kertaa ehkä poikkeuksellisenkin helppo valita sillä erityisen positiivisen vaikutuksen tehneitä levyjä oli varsin vähän. Muutama vaikea valinta kuitenkin tälläkin kertaa täytyi tehdä.
Tässä ensin 15 muuta suositeltavaa levyä ennenkun käydään viiden parhaan kimppuun.
- Charles Lloyd – The Sky Will Still Be There Tomorrow
- David Murray – Francesca
- Goran Kajfes Tropiques – Tell Us
- Immanuel Wilkins – Blues Blood
- James Brandon Lewis Quartet – Transfiguration
- Julian Lage – Speak to Me
- Kris Davis – Run the Gauntlet
- Mary Halvorson – Cloudward
- Miguel Zenon – Golden City
- Nacka Forum – Peaceful Piano
- Nala Sinephro – Endlessness
- Nubya Garcia – Odyssey
- Oded Tzur – My Prophet
- Painkiller – Samsara
- Work Money Death – People of the Fast Flowing River
5. Fergus McCreadie – Stream
Skottipianisti Fergus McCreadiesta on tullut yksi kestosuosikeistani. Stream on pianistin kolmas levy Edition Recordsille ja neljäs kaiken kaikkiaan.
Kolme Edition-julkaisua erityisesti muodostavat eheän sarjan. Skotlantilaisen kansanmusiikin värit tekevät McCreadien musiikista omanlaistaan pianotriojen maailmassa. Se on melodista ja miellyttävää mutta myös tunnelmiltaan vaihtelevaa ja dynaamista. Luonnosta nimensä ammentavat kappaleet liikkuvat iloisesti liplattavasti purosta jylhän majesteettisiin ylämaan maisemiin.
4. Walter Smith III – three of us are from Houston and Reuben is not
Legendaarisen Blue Note labelin vuosi ei ollut minun makuuni erityisen onnistunut useiden kärkinimien uusien julkaisujen jäätyä odotusten alle. Sinänsä vuoden julkaisut todistavat että Blue Note edustaa yhä uutta amerikkalaista jazzia parhaimmillaan – irtosihan Blue Notelle kuitenkin neljä sijaa +15 levyissä.
Labelin parhaaksi julkaisuksi tänä vuonna nousi saksofonisti Walter Smith IIIn toinen BN levytys three of us are from Houston and Reuben is not.
Smith on suhteellisen vahvasti kiinni jazzin bop-perinteessä mutta ehdottoman modernilla otteella. Ambrose Akinmusiren kvintetissä pitkään soittaneen Smithin musiikissa on Akinmusiren tyylin kaikuja. Uuden jazzin kartalla Smith sijoittuu siis samalle alueelle kun moni muukin BN:n talliin tällä hetkellä kuuluva artisti kuten Joel Ross, Immanuel Wilkins ja Melissa Aldana.
Smith tuntuu kuitenkin tässä joukossa perinteisemmältä jazzarilta jota ei houkuta lähteä fuusiosuuntiin ja three of us… oli tämän vuoden tarjonnassa ehkä raikkaalla tavalla ‘puhtaalta’ ja konstailemattomalta jazzlevyltä.
3. Patricia Brennan – Breaking Stretch
Vuoden positiivisimpia yllättäjiä oli vibrafonisti Patricia Brennan. We Jazz -festareillakin yhtnä Valley of Search -labelin artisteista esiintynyt Brennan oli ennestään tuttu lähes meditatiivisesta soolovibrafonimusiikista, mutta uusi septettilevy Breaking Stretch olikin sitten jotain ihan muuta.
Breaking Stretch on intensiivinen ja tumman kompleksi keitos huumaavaa musiikkia. Saavutusta vielä parantaa se, että kaikki levyn kappaleet säveltäneen Brennanin vibrafoni ei jää bändin varjoon.
Tykittely tuo mieleen paikoin Steve Lehmanin ja Tim Bernen musiikin ja levy nostaakin Brennanin välittömästi kiinnostavimpien uuden jazzin säveltäjien joukkoon.
2. Oren Ambarchi, Johan Berthling, Andreas Werliin – Ghosted II
Kesällä Helsingissä Odysseus-festareilla vierailleen Ghosted -trion musiikki on postminimalistista jumitusta parhaimmillaan. Ghosted II ja tämä trio ovat henkisesti melko lähellä FIRE!ä jossa ruotsalaiset Johan Berthling ja Andreas Werliin soittavat Mats Gustafssonin kanssa mutta Oren Ambarchin omaperäinen kitarointi ja sen mahdollistamat elektronissävytteiset äänimaisemat nostavat Ghosted-trion vielä korkeammalle tasolle.
Uusi levy on mitä herkullisinta fiilistelyä. Neljän vahvasti toistoon nojaavan raidan voi sanoa täyttävän Brian Enon muotoilemat ambient-musiikin kriteerit joissa musiikki mahdollistaa kuulijalle eri keskittymistasoja, Ghostedin musiikki käy hyvin sekä taustamusiikiksi että keskittyneeseen kuunteluun. Se ei kuitenkaan tunnu nykypäivän ‘ambientjazzilta’ jota runsaasti tehdään vaan levyn otteessa on jotain maagista joka nostaa sen massan yläpuolelle.
1. Vijay Iyer – Compassion
Helmikuun alussa ilmestynyt Vijay Iyerin uusi triolevy Compassion oli ilmestyessään selvästi alkuvuoden suosikkilevyni ja vaikka vuoden jälkipuolella en kovin aktiivisesti levyä enää kuunnellut niin vuoden saldoa tutkiskellessa tätä listaa varten se nousi vielä vuoden ykköseksi.
Iyer nousi erilaisten jazzkriitikkoäänestysten kärkinimeksi edellisen pitkäaikaisen trionsa levytysten aikana eikä tämä nykyinen trio Linda May Han Ohn ja Tyshawn Soreyn kanssa jää Pekkaa pahemmaksi. Iyerille ominainen kappaleiden rakentaminen toimii tälläkin kertaa, joskin vieläkään Iyerin liveseteissä koettu kyky nivoa kappaleita yhteen pitkiksi toimiviksi jatkumoiksi ei kuulu levyllä, mutta ei tuo hirveästi menoa haittaa.
Vahvasta omasta musiikillisesta visiosta kertoo se miten hyvin Iyer hyödyntää lainakappaleita ja miten ne istuvat kokonaisuuteen. Nyt mukana ovat tulkinnat Stevie Wonderin kasaripehmoilu Overjoyedista, Roscoe Mitchellin avant-gardistisesta Nonaahsta ja saumattoman oloinen yhdistelmä Mary Lou Williamsin ensin levyttämää Free Spiritsiä ja Gerri Allenin Drummer’s Songia. Kaikki muuntuvat luontevan oloisesti trion soundiin
Levyssä on dynamiikka ja intensiteettiä ja tyylillistä vaihtelua sopivia jännitteitä luomassa niin hyvässä tasapainossa että tästä ei moderni jazz paljoa parane.