We Jazz -viikko jatkui eilen tiistaina tunnelmallisessa Teurastamon Kellohallissa jossa lattiatasoon oli järjestetty kaksi “lavaa” jotka päästivät yleisön aivan lähelle seuraamaan kolmea kokoonpanoa jossa suomalaiset muusikot soittavat ulkomaisten vieraiden kanssa.
Lassy/Kontrafouris
Saksofonisti ja We Jazz -osakas Timo Lassy on soittanut jo kymmenisen vuotta kreikkalaisen Georgios Kontrafouriksen kanssa. Nyt kaksikko esiintyi kolmatta kertaa duona, tällä kertaa akustisesti.
Lassylta voi aina odottaa takuuvarmaa svengiä ja sitä tuli nytkin – ei tällä musalla voi juuri pieleen mennä. Kuultiin uudempaa ja vanhempaa materiaalia Lassylta, Valtteri Pöyhösen balladi Elegia vapaalle hengelle viime kevään UMO-projektista Yön rakastaja, kevyttä sambaa Baden Powellin Canto de Ossanhan muodossa ja menevää boogie-woogie bluesia Kontrafouriksen kynästä.
Akustista ja intiimiä jazz-viihdettä parhaimmillaan, harvoin on tunti vierähtänyt musiikin parissa niin siivillä kun tässä avaussetissä!
- Timo Lassy, tenorisaksofoni
- Georgios Kontrafouris, piano
Kannaste/Raghavan/Waits+
Sen jälkeen saatiin nauttia uunituoreista saksofonisti Jussi Kannasteen taannoisen muutaman kuukauden New Yorkin -pätkän hedelmistä. (uunituoreista hedelmistä?!?) Reissun tavoitteina oli säveltää biisi päivässä ja levyttää paikallisten muusikoiden kanssa – sävellystavoite suurin piirtein täyttyi ja löytyi niitä paikallisia muusikoitakin – bassossa Harish Raghavan ja rummuissa eilen Aleksanterin teatterissa ihastuttanut Nasheet Waits – ja ennen eilistä keikkaa bändi pääsi studioonkin kotimaisena +-mausteena pianisti Aki Rissanen.
Levytetty ja kuultu teos on neliosainen sarja, jolta toistaiseksi puuttuu lopullinen nimi. Eilen sattumalta oli myös kulunut tasan 50 vuotta sen kuuluisimman neliosaisen sarjan – John Coltranen A Love Supremen levytyksestä, kuten Kannaste ennen settiä huomautti.
Teos alkoi semmoisella dramaattisella jylinällä Raghavanilta ja Waitsilta, että hetken jo ajatteli, että lähdettäisiinköhän nytkin paahtamana A Love Supremen Resolution tai Pursuance osien hurmoksella, mutta lähdettiin kuitenkin erilaisille empivimmille urille. Päällimmäisenä kokonaisuudesta jäi mieleen tunne jatkuvasta suunnan etsimisestä – paikoin kuultiin nykivästi toistuvia linjoja, välillä etsittiin uuttaa suuntaa. Toisinaan näkyi edessäpäin jo suoraa tienpätkää jolle olisi voinut lähteä solistiselle paahdolle, mutta usein käännyttiinkin uuden kulman taakse.
Soundi oli paikoin isoa – Raghavanin basso jylisi korkeassa kellohallissa kumeana, suurena ja muodottoman massiivisena ja Waits laukoi väliin isoja tykityksiä ja akksentoi rohkeasti, etenkin lähes röyhkeä hi-hatin ronskin säräjävä käyttö jäi vahvasti mieleen – ja paikoin pienempää – Rissasen piano rauhoitti omissa pätkissään tunnelmaa ja Kannastekin pysyi tenorisaksofonin mahdollisuuksien hillitymmällä puolella.
Pitkä lähes tauoton neliosainen oli täysin uutena materiaalina ainakin Jazzpossulle aika työlästä seurattavaa, erilaisia tunnelmia ja käänteitä löytyi osien sisältäkin ja selkeät ankkurit ja tienviitat joihin kuulija olisi voinut tukeutua tuntuivat puuttuvan eikä oikein kokonaisuus piirtynyt mieleen kertakuulemalta. Kohokohdiksi nousivat Waitsin kaksi massiivista rumpusooloa joissa meininki oli jälleen niin kova ettei voinut kuin ihmetellä.
- Jussi Kannaste, tenorisaksofoni
- Harish Raghavan, basso
- Nasheet Waits, rummut
- +Aki Rissanen, piano
Markus Pesonen Hendectet
Illan huipennukseksi lavalle nousi kitaristi-säveltäjä Markus Pesosen 11-henkinen Hendectet -orkesteri jonka uusi mainio Padme -levy saapui myös Digeliuksen valikoimiin bändin myötä.
Hendectet on pohjimmiltaan Pesosen voimannäyte säveltäjänä – isosta orkesterista otetaan komeasti irti koko ilmaisun skaala lähes rock-asenteisesta avant-garde pauhusta höyhenen kevyeen bossaan ja hienoihin leveisiin harmonioihin joissa bändi soi tavattoman kuulaana ja kauniina. Tunnelmat voivat vaihtua aivan hetkessä ja kokonaisuus on hämmästyttävän moni-ilmeinen. Usein isommat jazz-bändit turvautuvat perinteiseen big band -henkiseen soundiin, mutta Pesosen sävellyksissä on enemmänkin modernin klassisen sävyjä.
Bändin riveistä löytyy eri instrumenteista free jazzin raakaa voimaa ja herkempää tunnelmaa. Eturivin saksofoni/klarinetti -kolmikko on sitä freempää – Otis Sandsjö, Uli Kempendorff ja Liudas Mockunas toivat sooloillaan räkäistä räväkkyyttä. Samaa maata oli pohjimmiltaan myös rytmikaksikko – rummuissa Marc Lohr ja tällä kiertueella bassossa Petter Eldh, jonka heittäytyvän räväkkä soolo iski vahvasti tajuntaan – mieleen tuli miehen vakuuttavat ulostulot kevään April Jazzeilla Marius Nesetin bändissä.
Herkempiä sävyjä toivat harmonikassa Live Berger Brekke ja viulussa ja laulussa Satu-Maija Aalto, joka erityisesti pysähdytti Flower of Life -biisin kuiskaavassa herkässä lauluosassa. Vahvemmin tukitoimissa soundin täydentäjinä olivat takarivin puhaltajat – Jonathan Ahlbom tuubassa, Tobias Wiklund trumpetissa ja Petter Hängsel pasuunassa.
Pesonen itse kitarassa venyi tunnelmasta toiseen ei koskaan itseään jalustalle nostaen vaan kokonaisuutta hienosti tukien.
Reilun tunnin setissä kuultiin biisejä niin ensilevyltä Hum kuin uudelta Padmeltakin. Vanhan levyn CO2 ja Sugar Rush näyttäytyivät tässä setissä hieman anarkistisempina vetoina, uuden levyn materiaali tuntui kypsemmältä ja hienostuneemmalta.
Näiden kahden levyn ja livekokemuksen näytöillä Pesonen kuuluu ehdottomasti Pohjois-Euroopan jazz-kentän mielenkiintoisimpiin nuoriin säveltäjiin. Sävellyksien taustalta löytyy selkeitä teemoja ja ajatuksia ja omaperäinen, vahva lähestyminen isomman orkesterin mahdollisuuksiin ja erittäin laaja tunnelmien ja tunteiden skaala lupailee paljon tulevaisuudelta. Monissa isommissa jazz-bändeissä vastuu lopullisesta luovasta silauksesta ja tunnelman nostatuksesta jää solistien harteille – Hendectetillä jo sävellykset ja kokonaisuus kantavat ties minne asti.
Bändin mesenaattikampanja jolla kerätään varoja kiertuetoiminnan tukemiseen on vielä viikon käynnissä ja mesenaatteja kaivataan, joten tsekatkaa ja tukekaa – vastikkeita löytyy joka lähtöön.
- Markus Pesonen, kitara, elektroniikka
- Satu-Maija Aalto, viulu, laulu
- Otis Sandsjö, saksofonit, klarinetit
- Liudas Mockunas, saksofonit, klarinetit
- Uli Kempendorff, saksofonit, klarinetit, huilut
- Petter Hängsel, pasuuna
- Jonathan Ahlbom, tuuba
- Tobias Wiklund, trumpetti
- Live Berger Brekke, harmonikka
- Petter Eldh, basso
- Marc Lohr, rummut, elektroniikka