Perjantaina We Jazz suuntasi Vanhankaupunginkoskelle Tekniikan museoon. Kosken komeat puitteet eivät ehkä marraskuun lopun hämärässä päässeet parhaiten oikeuksiinsa, mutta Tekniikan museo tarjosi virikkeellisen ympäristön illan ohjelmistolle jossa soittivat Jonah Parzen-Johnson & Lau Nau ja Superposition.

Jonah Parzen-Johnson & Lau Nau

Intiimien hommien erikoismies, baritonisaksofonisti Jonah Parzer-Johnson on jo moninkertainen We Jazzin kävijä ja marraskuun alussa ilmestynyt It Was Always Time Berke Can Özcanin kanssa on jo neljäs julkaisu We Jazzilla kun livekasetti Helsinki 8​.​12​.​18 lasketaan mukaan.

Tänä vuonna Parzen-Johnson esiintyy festareilla kahdesti ja vielä varsinaisen festivaalin jälkeen radiossa Jazz kiinnostaa ohjelmassa livenä studiossa. Perjantaina soittokumppanina oli Lau Nau joka We Jazzeilla kuultiin viime vuonna Kiri Ra! kokoonpanossa Linda Fredrikssonin ja Matti Byen kanssa.

Setin punainen lanka oli Strangers -niminen konsepti. Parzen-Johnson oli kirjoittanut lyhyitä muutaman lauseen tarinoita kohtaamisista tuntemattomien ihmisten kanssa, duo luki tarinan ja sitten improvisoi tämän pohjalta ja jokaisen tuokiokuvan päätteeksi Parzen-Johnson luki tarinan yleisölle.

Musiikki oli pehmeän vapaata ja rennon ambienthenkistä. Lau Naun soitinvalikoima ulottui analogisyntetisaattorista pingispalloihin lasimaljassa ja tarjosi suurimmaksi osaksi hienovaraisen kevyitä taustaääniä Parzen-Johnsonin enimmäkseen melodisen soiton taustalle. Kiireetön hetki hektiseen Internet-aikaamme jossa ei ehdi edes pukea pitkiä kalsareita.

Lyhyet tarinat toivat settiin mukavan ylimääräisen inhimillisen vivahteen jonka kautta päästiin kurkistamaan Parzen-Johnsonin arkeen. Ne olivat paitsi musiikin lähtökohta niin todennäköisesti myös se elementti jonka kautta konsertti jää yleisön mieliin. Pelkkänä musiikkina setti haihtuisi mielestä ehkä nopeastikin.

• Jonah Parzen-Johnson – baritonisaksofoni
• Lau Nau – elektroniikka, synat & muut

Superposition 1+2+3+4

Superposition otti settinsä alkuun Tekniikan museon tilan haltuun aloittamalla soiton yksittäin eri puolella museota. Katsomoalueen tuoleille jo asettautuneelle yleisölle tämä tuli selvästi yllätyksenä, moni ei tainnut huomata tauon levymusiikin vaihtumista livesoitoksi kuin vasta useamman minuutin päästä, mutta konsepti pikkuhiljaa yleisöllekin aukesi ja soittajatkin löytyivät eri puolelta tämän alkuhetken päätteeksi toisensa löytäen. Tekniikan museossa on paljon hauskaa katseltavaa ja musiikin levittäminen eri puolelle tilaa oli hyvä ajatus.

Kun Linda Fredriksson, Adele Sauros, Mikael Saastamoinen ja Olavi Louhivuori pääsivät lavalle asti ohjelmisto vaihtui vapaasta viime kesän Odysseus-festivaaleilla julkaistun II-levyn kappaleisiin. Monet Superpositionin sävellyksistä ovat pelkistetyn kauniita ja nyt perjantai-illassa sävellettyjen teemojen soitto tuntui rennolta. Mielestäni Superpositionin suurin potentiaali on kuitenkin hillityn ja harkitun kauneuden ja räjähtävänkin vapauden kontrasteissa ja tätä osastoa saatiin nyt keikalla enemmän muutenkin kuin alun (ja lopun) vapaassa hajonnassa, erityisesti Fredriksson räväytti komean energisen soolon setin dramaattiseksi kohokohdaksi. Setin lopuksi muusikot levittäytyivät jälleen lavalta eri puolille näyttäväksi lopuksi.

Monelle kokoonpanolle voisi olla epäonnistunut ajatus käyttää tunnin setistä noin puolet eri jäsenten eri paikoissa tapahtuvaan vapaaseen soittoon ja toinen puoli sitten tunnistettavaan uusimman levyn kappaleiden soittoon, mutta Superpositionille ratkaisu toimi enemmän kuin hyvin.

• Linda Fredriksson – saksofonit
• Adele Sauros – saksofonit
• Mikael Saastamoinen – basso
• Olavi Louhivuori – rummut, lyömäsoittimet