Kotimaisesta jazzvuodesta 2024 tuli varsin hyvä. Onnistuneita levyjä tekivät niin kokeneet konkarit kuin uudet tulokkaatkin. Vuoden yleisin teema tuntuivat olevan luontoaiheet ja luonnosta innoituksen ammentaminen.
Ennen top 5:ttä, tässä 15 muuta mainiota kotimaista jazzlevyä vuodelta 2024 esittäjän mukaan aakkosjärjestyksessä.
- Adele Sauros – Your Special Loss
- Ainon – Within
- Astro Can Caravan – Astral Projections
- Hot Heros – Kammin Jaaretti
- Jonathan Bäckström Quartet – Jonathan Bäckström Quartet
- Markus Holkko – Eye of the Universe
- Martin Söderbacka, Eevalotta Matikainen – Northern Sky
- Nikita Rafaelov – Does
- Oaagaada – Music Of
- Pasilians – Next Morning
- Pauli Lyytinen – Lehto/Korpi
- Peela – Notbad
- Sointi Jazz Orchestra – Jäähyväiset
- Solar Unity Ensemble – Upstream
- Superposition – II
5. Alexi Tuomarila – Departing the Wasteland
Loppuvuoden positiivisia yllättäjiä oli pianisti Alexi Tuomarilan neljäs Edition Records -julkaisu Departing the Wasteland. Tuomarila on tehnyt tasaista jälkeä modernin melodisen jazzin saralla, mutta nyt on ehkä mielestäni käsillä julkaisu joka selkeiten ylitti ennakko-odotukset.
Tuomarilan pitkäaikainen trio (bassossa Mats Eilertsen ja rummuissa Olavi Louhivuori) muodostaa soundin pohjan mutta tärkeä elementti joka tuntuu nostavan musiikin ja levyn korkeammalle tasolle on André Fernandesin kitara.
4. Tahmela Six – Mount
Levy-yhtiö rintamalla vuoden merkittävä tulokas on tamperelainen Mustik Motel Music jonka ensijulkaisu Tahmela Sixin Mount iski free jazz hermoon oikein kunnolla. All-star tason free kuusikolta toki saattoi jo kokoonpanon (Eero Savela, Otto Eskelinen, Sami Sippola, Eero Tikkanen, Janne Tuomi, Topias Tiheäsalo) perusteella odottaa hyvää, mutta ehkä vielä odotettua parempaa saatiin.
Luovaa, paikoin meditatiivista ja paikoin menevää mutta ei koskaan liiallisen sekoilun tai kaaoksen puolelle menevää musisointia jossa orgaanisen tekemisen meininki hehkuu väkevänä.
3. Lassy-Eskola – Nordic Stew
Timo Lassy ja Jukka Eskola saatiin pitkästä aikaa kokonaiseksi levyksi yhteen ja vauhtia haettiin New Orleansista asti – Nordic Stewssa dynaamisen duon lisäksi soittaa jazzin kotikaupungin kokeneita muusikoita, vaikka myöhemmät keikat ovat osoittaneet että kyllä materiaali svengaa kotimaisinkin voimin.
New Orleans -levystä tuli etukäteen mieleen ajatus, että nyt mentäisiin jazzin alkuaikoihin vanhaan NO -meininkiin mutta näinhän ei sitten käynyt. Tämä tuntui ensin oudolta, mutta kuukausia levyn julkaisun jälkeen ja matskua moneen kertaan livenä kuultuna aivan luontevalta – modernimmat New Orleans -vaikutteet tekevät tästä pohjimmiltaan Lassy-Eskola musaa niinkuin pitääkin.
Mitä lienee ensi vuonna odotettavissa tästä suunnasta kun Five Corners Quintet tekee comebackin ainakin Pori Jazzeilla.
2. Piip – Pienet ihmiset isot puut
Vuoden ehdottomati positiivisin uusi tulokas ja yllätys on saksofonisti Laura Helanderin johtama Piip jonka ensilevy Pienet ihmiset isot puut on suorastaan valloittava levy täynnä vahvaa melodista jazzia riittävin koukuin.
Piip tuntuu ammentavan selvästi inspiraatiota suomalaisesta viime vuosikymmenten jazzista ja tämähän suomijazzdiggarille sopii. Nimeä myöten Verneri Pohjolaa kunnioitetaan Pohjola -biisissä ja Laulu kalalle voisi olla Linda Fredrikssonin ohjelmistoa.
Aika lailla näiden muusikoiden hengessä kulkee levy muutenkin – poikkeuksellisen hienoja melodioita ja hyvää tunnelman nostatusta monessa kappaleessa. Bändissä vakuuttaa erityisesti nuori lahjakkuus Mikko Antila joka soittaa enimmäkseen akustista pianoa, mutta myös paikoin sähköpianoa ja vibrafonia.
Tulevaisuuden nimiä – laittakaa seurantaan.
1. Iiro Rantala HEL Trio – Tough Stuff
Aitoa innostusta ei korvaa mikään. Iiro Rantalan uusi trio sukeltaa musiikissaan 70-luvun lopun ja 80-luvun fuusion vesiin vaikka akustista pianotrio musaa soittaakin. Stuff ja Jaco Pastorius kuuluvat ilmeisiin innoittajiin – tämä on muistossani musiikkia joka oli 80- ja 90-luvuilla kovasti nuorten muusikonalkujen mieliin ja Rantala on ainakin jazzin puolella tuntunut pitäneen saman musiikkimaun läpi vuosikymmenten, mutta levyillä näin Rantalalle täsmälleen sopivalta ei matsku aina tunnu.
Nyt kuitenkin Tough Stuff tuntuu lähes täysosumalta. Tärkeässä osassa vauhdikkaat nuoremmat soittokaverit – bassossa Conor Chaplin ja rummuissa aina säväyttävä Anton Eger jotka ovat soittaneet yhdessä Marius Nesetin bändissä Happy -levyllä.
Hyvää meininkiä ja hyväntuulista musisointia levyn täydeltä pientä imelää romantiikkaakaan unohtamatta. Mielestäni parasta Rantalaa sitten moderniksi klassikoksi mielestäni kohonneen Lost Heroesin jälkeen ja musiikkia joka nyt fuusion ja kaikenlaisen soittotaitomusiikin tehdessä uutta tulemista tuntuu oikealta tässä ajassa.