Keskiviikkona tämän vuoden Pori Jazz järjestelyt alkoivat toden teolla materialisoitua kun Kokemäenjoen rantaan avattiin perinteinen Jazzkatu jota ei ole joen tällä puolella nähty moneen vuoteen kun vastaavat lavat ja palvelut rakennettiin Kirjurinluodon puolelle jazzpuistoon.

Pääkonserttipäiviä ajatellen jazzin nälkäiselle kävijälle vanhat järjestelyt toimivat loistavasti – tarjosihan sen mahdollisuuden kuunnella jazzia käytännössä koko päivän kun Lokkilavan jazzpainotteisen tarjonnan tauoilla oli aina jazzia tarjolla vieressä ilmaislavalla, nyt järjestelyt aiheuttavat 10 minuutin siirtymän suuntaansa.

En ehkä muutenkaan ymmärrä metrilakun ja rihkamakojujen viehätystä kaupungin puolella viihtyisän puiston sijaan, mutta joenrannan ravintolat hyötynevät.

Teatterikadulla sijaitsevan Satakunta-lavan Iltapäivän setin tarjoili pianisti Toomas Keski-Säntti. OK:KO yhtyeestä monille tutuksi tullut espoolaislähtöinen pianisti julkaisi aiemmin tänä vuonna ensimmäisen oman levynsä joka on äänitetty New Yorkissa jossa Keski-Säntti kävi opiskelemassa.

April Jazzeilla Espoossa levyn materiaalia kuultiin kvartetin voimalla, tuolla mukana myös levyllä soittavat muusikot Chilestä ja Saksasta. Nyt Poriin saapui trio jossa bassoa soittaa Joonas Tuuri ja rumpuja Tuomas Timonen.

Jos OK:KOn musiikki oli hieman modernin jazzin valtavirroista poikkeavaa niin Keski-Säntti osoitti kuitenkin siinä sooloissaan ja muissa tekemisissään olevansa vahvasti kiinni modernin jazzin ilmaisussa ja tyylikästä modernia jazzia hieman ehkä Aki Rissasen hengessä edustaakin hänen oma musiikkinsa.

Jazzkadun ulkolavalla musiikki herätti samansuuntaisia mietteitä kuin Espoossa että näin livenä lisäintensiivisyys olisi musiikissa paikallaan. Etenkin näin ulkoilmatiloissa ilmaisfestarikeikalla yleisön huomiosta joutuu valitettavasti kilpailemaan. Materiaalissa olisi paljon potentiaalia, miksei kansainvälisestikin.

Verrattuna tiistain Vaakuna-lavaan jossa iloinen festaritunnelma oli heti kättelyssä käynnissä terasseilla, Satakunta-lavan iltapäivä tuntui vaisulta. Paahtava helle osui puoleen katsomosta joka jäikin käytännössä Keski-Säntin setin ajaksi tyhjäksi. Vähän tuli edellisten vuosien Poriljongin järjestelyjä joissa virvokkeita ja ruokaakin sai lavan välittömästä läheidyydestä – nyt anniskelualueet ja ruokamahdollisuudet ovat riittävän turvaetäisyyden päässä jazzmusiikista, mutta eivätpähän ruokiin ja juomiin keskittyjät ainakaan häiritse katsomoa.

Lokkilava on jälleen pääkonserttipäivien jazzsettien tärkeä näyttämö. Keskiviikkona lavalla tapahtui jo mukavasti. Aamupäivästä alkuiltapäivään Lokkilavalla tapahtui Pori Jazz Kids -tapahtuma ja kuudelta lavalle nousi aloittelemaan 50-vuotisjuhlavuottaan UMO Helsinki Jazz Orchestra jonka ensimmäinen keikka oli täällä Porissa 50 vuotta sitten kesällä 1975.

Mikko Hassisen johtaman UMOn solisteiksi Poriin saapuivat Paleface ja Adele Sauros. Kun kontekstina on UMOn juhlakeikka, on ehkä hieman outo valinta tuoda Poriin kaikesta päätellen samoin Hassisen johdolla Turku Jazz Orchestran maaliskuussa Turku Jazz Festivaleilla esitettämä ohjelmisto samoin solistein, mutta toisaalta Turku Jazz Orchestra ei taida kummemmin muualla keikkailla, että ainakin nämä big band -sovitukset saivat näin mahdollisuuden tavoittaa toisenkin yleisön.

Sanataiteilija ja monipuolinen musiikkimies Paleface ei ole aivan riskitön valinta, onhan Paleface viime vuosina päätynyt ehkä jo ikoniseksi someoikeiston nälvimisen kohteeksi. Yhteiskunnallinen kantaaottavuus on kuitenkin aina jazzissa paikallaan, joten parempi näin etteivät big band -instituutiot rupea liian varovaisiksi. Monilla kotimaisilla jazzlevyillä vuosien varrella vieraillut Paleface ei toki oli big bandien kanssakaan mikään uusi tekijä – rappia ja big band -musaa yhdistelevä Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana on ilmeisesti ensi vuonna, tarkemmin 8.5.2026, tekemässä jotakin uutta ennakkovihjailujen perusteella ja UMOnkin kanssa on tehty ainakin Valtteri Laurell Pöyhösen säveltämä Yön rakastaja reilu kymmenen vuotta sitten.

Jos keikalla solisteja oli nimellisesti kaksi niin Paleface oli selvästi setin keskiössä. Kuultiin big band -sovituksia Palen biiseistä lähinnä uusimmalta levyltä ja muutama uusi spoken word -teos johon Hassinen oli säveltänyt musiikkipuolen. Sauros pääsi valokeilaan yksin yhden oman sävellyksensä voimin.

Teemojen skaala ulottui maailmanpolitiikasta heimoutumisilmiön kommentoinnin kautta lempeän isyyden ja miehisyyden mallien pohdintaan, aimoannoksen puhdasta verbaali-iloittelua toi mukaan rap-aapinen Aakkosmurha.

Musiikillisesti mielenkiintoisinta antia tarjoilivat uudet Hassisen säveltämät spoken word-palat Matalaa jyrinää ja Heimot, mutta muutenkin rap-biisit taipuivat luontevasti big bandin tukemiksi. Instrumentaalisoolot olivat pitkälti Sauroksen saksofonien varassa – parasta antia saatiin tällä kertaa sopraanolla, UMOn riveistä poikkeuksellisesti vahvimmaksi sooloääneksi nousi tällä kertaa Ville Herralan basso joka pomputteli mainion rytmikkään soolon.

Lähdin Kirjurinluodolta pois vielä Palefacen, Sauroksen ja UMOn setin viimeisten tahtien kaikuessa. Jazzkadulla oli jo sinne tullessani settinsä aloittanut pianisti Joonas Haaviston trio, bassossa Antti Lötjönen ja rummuissa Joonas Riippa.

Hieman yllättäen käynnissä ollut biisi oli Haaviston normaalista pohjoismaisen kuulaasta pianotriosoundista poiketen jopa hiphop-henkinen rytmiikaltaan. Sen jälkeen tosin palattiin odotetumpiin tunnelmiin. Omalta osaltani setti sai toimia enemmän taustamusiikkina, sillä odotti päivällinen viereisen tonti Raatihuoneen Kellarin terassilla – sinnekin kyllä Satakunta-lavan musiikki kuuluu.

Yleisö oli alkuillasta löytänyt Satakunta-lavan paremmin ja lauteet olivat kutakuinkin täynnä festarikansaa.