Jazzpossu

  • Instagram
  • Facebook
  • Ruokangas-Estola-Roland

    Ruokangas-Estola-Roland

    Oululaiskitaristi Heikki Ruokangas on ollut tänä vuonna tuottelias – keväällä ilmestyi soololevy Monologues ja kesällä myös triolevy Ruokangas-Estola-Roland jossa Ruokankaan ohella soittavat rumpali Olli Estola ja tanskalaisbasisti Jakob Roland. Levyn julkaisun tiimoilla trio nähtiin Suomessa myös pienellä kiertueella. Triomuodossakin Ruokankaan musiikissa on samaa intiimiyttä ja rosoista käsin tehdyn ja puukolla vuollun tuntua. Avausraita Boat Voyage alkaa hillityissä tunnelmissa kunnes sähköisen särähtelyn kautta potkaistaan särö…

    Lue lisää…

    September 28, 2017
  • Tim Berne’s Snakeoil – Incidentals

    Tim Berne’s Snakeoil – Incidentals

    Alttosaksofonisti ja säveltäjä Tim Bernen Snakeoil -yhtyeen uudesta levystä Incidentals jää päällimmäisenä mieleen ajatus, että Berne on totta todella kehittänyt vuosien varrella vahvasti omaleimaisen tyylin – niin hyvässä kuin huonossa. Heti avausraidan Hora Feliz päästessä abstraktisti leijuvan Matt Mitchellin pianon ja elektroniikan dominoivan alkunsa jälkeen sävellettyyn melodiaan Bernen saksofonin johtamana ei sitä voisi kenenkään muun säveltämäksi kuvitella. Huonona puolena se, että Bernen kappaleet…

    Lue lisää…

    September 25, 2017
  • Jazzrytmejä Prahassa 6 – Perjantai-ilta pikku Glenin paikassa

    Jazzrytmejä Prahassa 6 – Perjantai-ilta pikku Glenin paikassa

    Jazzrytmejä Prahassa 1 – Lauantai-ilta Reduta-klubilla Jazzrytmejä Prahassa 2 – Rento sunnuntai Ungeltissa Jazzrytmejä Prahassa 3 – Kunnon jazzia Aghartassa Jazzrytmejä Prahassa 4 – Svengiä laineilla Jazzrytmejä Prahassa 5 – Milesin sähköisillä jäljillä Jazz Republicissa Viimeisenä iltana suuntasimme U Malého Glenaan – pikku Glenin paikkaan. Muidenkin tässä juttusarjassa esiteltyjen klubien tapaan, myös täällä livemusiikki soi päivittäin – tarjolla päivästä…

    Lue lisää…

    September 24, 2017
  • Jazzrytmejä Prahassa 5 – Milesin sähköisillä jäljillä Jazz Republicissa

    Jazzrytmejä Prahassa 5 – Milesin sähköisillä jäljillä Jazz Republicissa

    Jazzrytmejä Prahassa 1 – Lauantai-ilta Reduta-klubilla Jazzrytmejä Prahassa 2 – Rento sunnuntai Ungeltissa Jazzrytmejä Prahassa 3 – Kunnon jazzia Aghartassa Jazzrytmejä Prahassa 4 – Svengiä laineilla Keskiviikkona paikallisista klubeista tutustuttiin Jazz Republiciin. Se oli konseptiltaan hieman erilainen kun muut – sisäänpääsy on nimittäin tälle klubille ilmainen, mutta tätä ei kyllä tarjonnan määrästä ja tunnelmasta huomannut. Jazz…

    Lue lisää…

    September 21, 2017
  • Jazzrytmejä Prahassa 4 – Svengiä laineilla

    Jazzrytmejä Prahassa 4 – Svengiä laineilla

    Jazzrytmejä Prahassa 1 – Lauantai-ilta Reduta-klubilla Jazzrytmejä Prahassa 2 – Rento sunnuntai Ungeltissa Jazzrytmejä Prahassa 3 – Kunnon jazzia Aghartassa Tiistaina oli etukäteen illan viihteeksi buukattu pieni jazzjokiristeily. Jazzboat kulkee päivittäin Prahan keskustan halki kulkevalla Vltava-joella, lähtö Cechuv-sillalta puoli yhdeksältä – huvi maksaa neljän ja viidenkymmenen euron välillä ruoasta riippuen ja siihen sisältyy kahden ja puolen tunnin…

    Lue lisää…

    September 20, 2017
  • Jazzrytmejä Prahassa 3 – Kunnon jazzia Aghartassa

    Jazzrytmejä Prahassa 3 – Kunnon jazzia Aghartassa

    Jazzrytmejä Prahassa 1 – Lauantai-ilta Reduta-klubilla Jazzrytmejä Prahassa 2 – Rento sunnuntai Ungeltissa Kolmantena iltana klubiksi valikoitui Agharta joka on kuulunut kaupungin oleellisiin jazzklubeihin jo 90-luvun alusta, joskin se on toiminut muutamassa eri paikassa. Nykyään Agharta sijaitsee kätevästi Vanhankaupungin aukiosta etelään muutaman minuutin kävelyn päässä – sunnuntai-iltana katsastettu Ungelt sijaitsee myös lähellä alle 300 metrin kävelyn…

    Lue lisää…

    September 19, 2017
  • Jazzrytmejä Prahassa 2 – Rento sunnuntai Ungeltissa

    Jazzrytmejä Prahassa 2 – Rento sunnuntai Ungeltissa

      Jazzrytmejä Prahassa 1 – Lauantai-ilta Reduta-klubilla Praha ei ehkä ole niin kovin suuren jazz-kaupungin maineessa, mutta paitsi että joka ilta löytyy useampia klubikeikkoja niin jazzia kuulee myös kadulla suosituimmissa turistikohteissa. Sunnuntai-iltapäivän kävelyllä vastaan tulivat iloista perinnejazzia soittavat pumput niin Vanhankaupungin aukiolla kuin Kaarlen sillallakin, molemmat bändit ilmeisesti vakiopaikoillaan. Hyväntuulista katusoittoa pysähtyi toviksi mielellään kuuntelemaan.…

    Lue lisää…

    September 18, 2017
  • Jazzrytmejä Prahassa 1 – Lauantai-ilta Reduta-klubilla

    Jazzrytmejä Prahassa 1  – Lauantai-ilta Reduta-klubilla

    Terveisiä Prahasta! Kolmentoista hengen joukko Jazzrytmit -lehden jengiä ja sidosryhmiä, allekirjoittanut mukaan lukien, päätti lähteä viikoksi tutustumaan Tšekin pääkaupungin kulttuuritarjontaan. Kaupungissa toimii useita jazzklubeja ja live-tarjonnassa on joka ilta valinnan varaa. Ensimmäisenä iltana lauantaina pienen kiertoajelun ja täyttävän kellariravintolasapuskan päälle lähdettiin Prahan jazzklubeista kuuluisimpaan – Reduta on toiminut vuodesta 1958 keskeisellä paikalla Národní -kadulla kansallisteatterin välittömässä läheisyydessä.…

    Lue lisää…

    September 17, 2017
  • Teemu Viinikainen III G Livelabilla 14.9. – voita konserttiliput kilpailussa!

    Teemu Viinikainen III G Livelabilla 14.9. – voita konserttiliput kilpailussa!

    G Livelabin jazzkonsertit jatkuvat ja torstaina 14.9. klubilla esiintyy uuden levyn julkaisutunnelmissa Teemu Viinikainen III. Kitaristin johtamassa triossa soittavat myös kosketinsoittaja Mikael Myrskog ja rumpali Joonas Riippa. Yhteistyössä G Livelabin kanssa Jazzpossu tarjoaa kolmelle alla olevaan kysymykseen oikein vastanneelle kahden hengen lippupaketin sunnuntain keikalle. OSALLISTU KILPAILUUN TÄÄLLÄ Lisää keikasta G Livelabin sivuilla. Tsekkaa myös mitä…

    Lue lisää…

    September 13, 2017
  • Jukka Perko Tritone feat. Aili Ikonen Sellosalissa

    Jukka Perko Tritone feat. Aili Ikonen Sellosalissa

    Saksofonisti Jukka Perko nousi viimeistään kotimaisen jazzin kiintotähdeksi päästyään teini-ikäisenä Dizzy Gillespien kirtuebändiin – Perko ei tyypilliseen jazztaiteilijan tapaan halunnut jäädä tai jäänytkään tämän roolin vangiksi vaan lähti määrätietoisesti eri suuntiin palatakseen levytyksillään Dizzyn materiaaliin vasta tämän vuoden Dizzy -levyllä uuden Tritone -kokoonpanon kanssa – vierellään basisti Antti Lötjönen ja rummuissa Teppo Mäkynen. Levy ei ollut mikään nostalgiatrippi ja vielä enemmän sävellettyyn…

    Lue lisää…

    September 12, 2017
←Previous Page
1 … 63 64 65 66 67 … 108
Next Page→

Jazzpossu

Proudly powered by WordPress