Verneri Pohjola – Pekka


Pekka Pohjolan musiikkiin liittyy itselleni vuosien varrelta muistoja – olen nimittäin niitä jotka ovat jazziin löytäneet tiensä progen ja fuusion kautta. Erityisesti alkupään levyt Pihkasilmä kaarnakorvasta Kätkävaaran lohikäärmeeseen säilyttäneet tenhonsa oman aikakautensa suomalaisen instrumentaalimusiikin ikonisina mestariteoksina. Kirjaimellisesti seuraavan sukupolven vahvojen melodioiden mestarin – trumpetisti Verneri Pohjolan – tulkinnat näistä jazz-rock helmistä olisivat jo sinänsä kiinnostavia, mutta oman jänniteensä sen päälle tuo tietysti biologinen isä-poika suhde.

Nyt tätä materiaalia kuulleena niin livenä kuin Edition Recordsin julkaisemalla uudella levyllä Pekka voi vain vahvasti todeta projektin onnistuneen niin Pohjola vanhemman kuin nuoremman musiikin ystävänä. Kätkävaaran lohikäärme tai siis The Dragon of Kätkävaara – kaikki biisit kantavat levyllä englanninkielisiä nimiä – avaa pelin suuntaa näyttäen, tunnelma on kappaleen alussa samalla tavalla odottava kuin alkuperäisessä, mutta äänimaailmassa on tämän vuosituhannen elektronista henkeä. Kappale on samaan aikaan tuttu, mutta kuitenkin uusi. Alkuperäisiin sävellyksiin suhtaudutaan kunnioittavasti, mutta muotoja rikotaan että improvisoinnille saadaan enemmän tilaa.

Vahvimpana solistina toimii Verneri – trumpetista irtoaa nyt ehkä vivahteikkaammin erilaisia tunnelmia kuin edellisillä Verneri Pohjola Quartetin levyillä – on hyppyjä niin Miles Davis -vaikutteisiin kuin Nils-Petter Molvaer/Arve Henriksen sektorillekin. Ennakkoluulottomasti sooloissa tulee esille myös kitaristi Teemu Viinikainen jolle pienet hypyt jazz-rock fiilistelyyn tuntuvat sopivan. Rhodes-sähköpianon ääressä Tuomo Prättälä on sen sijaan useammassa paikassa enemmänkin linkki alkuperäisten levyjen ja 70-luvun soundien suuntaan. Basisti Antti Lötjönenkin on komeasti paikoin solistina esillä.

Rumpali Mika Kallion gongit pääsevät hienosti esille pitkässä Madness Subsidesissa joka kasvaa monipuoliseksi teokseksi jossa DJ Shadow’n Endtroducing -samplayksen ansiosta ehkä suomiprogen laajimmin kansainvälisesti tunnetun teeman ympärille rakennetaan melkoinen meditatiivisen fiilistelyn ja elektronisen musiikin vaikutteiden kokonaisuus.

Tuo kappale toimii myös eräänlaisena porttina jonka kautta siirrytään paremmin tunnetusta vanhemmasta proge-materiaalista levyn päättäviin kahteen Changing Waters –levyllä ilmestyneeseen kappaleeseen. Levyn päättyessää voi vain todeta sen saavuttaneensa voimakkaan huippukohtansa jo keskivälillä ja hiljaa kadonneen jonnekin sumuun. Se tuntuu kokonaisuutena bändin vierailulta ja paluulta johonkin toiseen maailmaan – tämän retken ajan taika kestää alusta loppuun.

Pekka on levy jolta odotettiin paljon ja nyt sen ilmestyessä voi vain todeta sen täyttävän odotukset.

Uutta levyä voi ostaa Digeliuksesta (CD tai 2xLP) ja Levykauppa Äxästä (CD tai 2xLP)- sitä voi myös kuunnella Spotifyssa.

  • Verneri Pohjola – trumpetti
  • Tuomo Prättälä – koskettimet
  • Teemu Viinikainen – kitara
  • Antti Lötjönen – basso
  • Mika Kallio – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *