Verneri Pohjola juhlisti Pekka-levyn julkaisua Tavastialla


Trumpetisti Verneri Pohjola juhlisti eilen Grouppeineen uuden Pekka -levyn julkistusta Helsingissä Tavastialla ja kutakuinkin täysi Tavastia sai odotukset täyttäneen hyvin viime viikolla ilmestynyttä levyä edustaneen puolentoista tunnin siivun makoisaa proge-jazzia muutamalla levyn ulkopuolisella höysteellä.

Keikka alkoi Vernerin elektroniikkaa hyödyntäneellä soolo-osuudella. Viime vuosina Pohjolaa on kuultu livenä monissa eri konteksteissa vahvojen efektimausteiden kanssa, nyt tätä puolta on jonkun verran tarjolla levyllä ja livenä erityisesti tätä puolta korostettiin lisää kun myöhemmin Sekoilu seestyy katosi melkoisiin sfääreihin.

Vahvoja sävellyksiä, taiteellista kunnianhimoa ja ripaus isänmurhaa – tästä oli Pekka-ilta tehty. Yleisö selvästi innostui tutuimmista Pohjola vanhemman sävellyksistä, mutta jokaisessa kappaleessa bändi toi vahvasti myös oman näkemyksensä esiin ja teki biiseistä leikkikenttänsä alkuperäisiä muotoja rikkoen.

Uuden levyn kappaleet kuultiin illan mittaan kaikki ja encorena saatiin lisääkin – Vernerin Ilmari-veljelle omistettu Impun tango joka kuultiin varsin avant-gardena versiona. Uskallusta ei tässäkään groupilta puuttunut.

Uusi levy nyt hyvin varustelluissa musiikkikaupoissa ja Spotifyssa.

Bändin voi kohdata livenä useammalla kesän festarilla:

  • 15.7. Pori Jazz
  • 5.8. Elojazz – Oulu
  • 12.8. Flow – Helsinki
  • 18.8. Turku Jazz Festival

Verneri Pohjola Group:

  • Verneri Pohjola – trumpetti, elektroniikka
  • Tuomo Prättälä – Rhodes-sähköpiano
  • Teemu Viinikainen – kitara
  • Antti Lötjönen – basso
  • Mika Kallio – rummut

Verneri Pohjola Group Tavastialla 8.6.2017


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *