Pat Thomas & XT – Strata, Act (Joy Contemporary)*

We Jazz on rakentanut itselleen kansainvälistä brändiä suhteellisen onnistuneesti julkaisten mielenkiintoisten muusikoiden hieman enemmän marginaaliin meneviä julkaisuja. Tällaisten yhteyksien kautta We Jazzia näkyy mainittavan ulkomaisten diggarien keskusteluissa mielenkiintoisista labeleista jatkuvasti hieman enemmän.

Tätä osastoa edustaa We Jazzin uusin julkaisu jolla kuullaan pianisti Pat Thomasia ja XT duoa livenä. Thomas ja XT:n saksofonisti Seymour Wright ovat tuleet tunnetuiksi أحمد [Ahmed] -yhtyeestä josta on tullut viime vuosina yksi free jazzin puhutuimmista yhtyeistä.

Kokonaisuutena uusi julkaisu levittäytyy eri formaateille. Digijulkaisussa löytyy lähes kolme tuntia musiikkia, viisi settiä Lontoosta ja Zürichista. Näistä yksi, London SECOND SET löytyy LP-julkaisulta, tupla-CD:llä on puolestaan kaksi Zurich TWO + THREE ja digibonuksina sitten ykkössetit.

LP-ihmisiä usein korpeaa kun vinyylille saadaan jostain julkaisusta vaan osa, mutta koko viiden setin kokonaisuus on sen verran överi paketti, että käytännössä kun levyä on kuunnellut niin yhden LP:n pituinen edustava siivu tuntuu oivalta ratkaisulta.

Ahmedin tapaan musiikki on väkivahvaa free vääntöä, nyt tosin mukana myös elektronista puhinaa ja pulputusta jota Thomas tuottaa vuorotellen ceciltaylorhenkisen akustisen pianon kanssa. Wrightin saksofoni törisee riittävällä itsevarmuudella usein länsimaisen 12-säveljärjestelmän nuottien ulkopuolella. Kuuntelukokemus on raskas, mutta myös palkitseva, elektroniikan ja akustisen ilmaisun vaihtelu tuo dynamiikkaa joka ehkäisee puutumista.

Levyä ei oikein voi suositella vahvasta freestä diggailevien ulkopuolelle, sen verran tuhtia on seppien takominen, mutta jos kovemmalla kädellä soitettu free uppoaa, niin tässä on mainio julkaisu sitä ihteään.

Joel Ross – Gospel Music

Vibrafonisti Joel Ross on lähtenyt viidennellä Blue Note -levyllään Gospel Music nimen mukaisesti kartoittamaan musiikkinsa juuria gospel-musiikin ja afro-amerikkalaisen kirkon kautta. Uskonnollinen tematiikka on vahvasti läsnä, erityisesti muutamassa lauletussa kappaleessa, mutta kappaleiden nimissä muutenkin. Musiikin tyyli on kuitenkin vahvasti Rossin edellisiltä levyiltä tuttua viimeisen kymmenen vuoden New Yorkin modernia jazzia.

Ross nousi tietoisuuteeni varsinaisesti ensimmäisellä Blue Note levyllään KingMaker vuonna 2019 ja sitä seurannut Jazzpossun vuoden 2020 ulkomainen jazzlevy #1 Who Are You viimeistään teki hänestä eturivin mielenkiintoisen uuden jazzin tekijän. Muutama tuota seurannut levy jäi pieneksi pettymykseksi – hyviä levyjä, mutta ei niin hyviä kun olisi toivonut ensimmäisten levyjen perusteella.

Nyt Gospel Music ehkä puolestaan hieman ylittää odotuksia ja se tuntuu ainakin Who Are Youn jälkeen Rossin levyistä vahvimmalta. Rossin muiden levyjen tapaan se on tupla-LP -mitoissa, kokonaiskestoa 78 minuuttia, mutta nyt pitkälle kestolle riittää suhteellisen hyvin pihviä.

Rossin musiikissa on miellyttävää että siinä on paikoin kimuranttia ja monipuolista menoa ja meininkiä, mutta se on usein myös kuitenkin tunteikasta ja iskevää. Rossilla on dramatiikan tajua joka tasapainottaa vauhdikkaita liikkeitä soinnusta toiseen jotka voisivat helposti mennä aivan diibadaabaksi.

Levyllä soittaa suurimmaksi osaksi sekstetti jossa suurin osa soittajista on tuttuja Rossin edellisiltä levyiltä. Mielenkiintoinen lisäys on alttosaksofonisti Josh Johnson joka on viime aikoina ollut tapetilla International Anthem -levy-yhtiön julkaisuissa lähinnä uuden ambient-henkisen fuusiomusiikin parissa ja on myös tulevan Flean jazzlevyn tuottaja – tällä levyllä Johnson todistaa että tälainen New York -jazzsoundikin onnistuu, kun kuuntelin levyä ensimmäistä kertaa lukematta bändin kokoonpanoa ajattelin nimittäin jonkun soolon aikana että tälläkin kertaa altossa olisi ehkä ollut Immanuel Wilkins.

Heikki Ruokangas & Julien Tassin – Behind the Mask

Kitaristi Heikki Ruokangas on jo kymmenisen vuotta kunnostautunut levyrintamalla rosoisen avant-gardekitaroinnin taitajana, pääasiassa intiimeissä soolo ja duo ympäristöissä. Duo-levy on uusinkin julkaisu Behind the Mask, soittokumppanina belgialaiskitaristi Julien Tassin.

Tällainen rosoisempi kitarataiteilu menee usein atonaalisen ihmetyksen puolelle, mutta Ruokankaan levyissä viehättää se miten kaunista Ruokankaan musiikki kaikessa karheudessaan on. Behind the Maskillakin tarjolla on enemmän heleyttä, huiluääniä ja harmoniaa kuin raastinrautaa vaikka luova ilmaisu keskeisessä asemassa onkin.

Akustisten kitaroiden äänivärit ja rosoinen ilmaisu antavat musiikille lämpimän inhimillisen sävyn, kitarat puhuvat ilmeikkäästi. Kaksi kitaristia eivät kuulosta säestäjältä ja solistilta vaan kahdelta yhteen nivoutuvalta ääneltä. Yhdentoista lyhyehkön kappaleen levy on kauttaaltaan intiimi ja akustinen, se houkuttelee kuuntelemaan nyansseja jotka erottuvat mainiosti LP:ltäkin. Pienet asiat tuntuvat tärkeiltä pelkistetyssä äänimaailmassa ja kaksi kitaraa yhdistyvät rikkaaksi pieneksi kokonaisuudeksi.

Mainio julkaisu persoonallisen kitaramusiikin ystäville.

Julian Lage – View From Above

Kitaristi Julian Lage on vakiinnuttanut itsensä tämän ajan eturivin jazzkitaristina, ehkä uskaltaisin jopa sanoa, että Internetin jazzkeskusteluissa Lagen nimi on viime vuosina noussut esiin useammin kun kenenkään muun saman sukupolven kitaristin.

Jo kahdeksanvuotiaana kitaransoiton ihmelapsena tunnetuksi noussut, nyt 38 vuotias, Lage on aina yhdistellyt musiikissaan eri tyylejä jazzista bluesiin, countryyn ja folkkiin, jazzkitaran suuruuksista Lage kuulostaa paikoin Bill Friselliltä ja joskus John Scofieldita. Vikkeliä sormiaan Lage käyttää miellyttävän musikaalisesti, musiikki ei kuulosta tekniseltä briljeeraamiselta vaan siinä on useammin maanläheinen pelimannimeininki.

View from Above on Lagen neljäs julkaisu Blue Notella – jälleen yksi hyvä esimerkki miten Don Wasin alaisuudessa vanha klassikkolabeli on saavuttanut uudestaan aseman monien mielenkiintoisimpien tämän hetken amerikkalaisten jazzmuusikoiden julkaisijana eikä vain vanhalla katalogilla ja brändillä ratsastajana. Mielenkiintoinen sivujuonne Lagen uralla on ollut se, että 2020-luvulla hän on soittanut kitaraa useammin John Zornin eri projektien levyillä kuin omillaan ja Zornin maailmaa seuranneille ovat tuttuja tämän uuden levyn bändin soittajatkin. Bassossa on Jorge Rossy ja rummuissa pitkäaikainen Zornin luottorumpali Kenny Wollesen – kokoonpano on siis 3/4 sama kuin Zornin New Masada Quartet. Neljäntenä jäsenenäkin on usein Zornin kuvioissa mukana ollut, mutta vieläkin parhaiten tänä vuonna ilmeisesti comebackia tekevän Medeski, Martin & Woodin kosketinsoittaja John Medeski.

Zorn-yhteyksistä riippumatta kvartetti ei lähde avant-garden poluille lukuunottamatta aivan freeksi menevää Storyville -raitaa vaan levy on melko tunnelmallinen ja hienoeleinen fiilistelylevy. Parhaiten itselleni kolisivat grooveraidat Talking Drum ja Havens joissa päästään todella herkuttelemaan letkeästi rullaavalla meiningillä. Muusikoista vakuuttavinta jälkeä tekee ehkä Medeski joka on ehkä usein profiloitunut enemmän yllättäjäksi jolla löytyy temppuja takataskustaan mutta nyt urut soivat tyylikkäästi jättäen leaderin kitaran äänimaailman valokeilaan. Muutamalla raidalla kuullaan pianoakin, mutta erityisesti tämän levyn keskeinen soundi saadaan urkujen tukemana.

LP:n kappalejako jää mietityttämään, ainakin itselleni A-puoli tuntuu paljon B-puolta vahvemmalta, jokusen kerran on jäänyt kiekko kääntämättäkin.

Fysiikka ja Kemia – Biologia

Keskimäärin erittäin mielenkiintoista musiikkia julkaisee vinyylillä Ultraääni Records, menestystä on tullut viime vuosina Jazzpossun vuoden parhaiden levyjen listoillakin. Ohutta yläpilveä hämymusiikin ystäville tarjoaa Hämeenlinnan seudun kuusikko joka kantaa nimeä Fysiikka ja Kemia.

Bandcamp-sivu tarjoaa hengenheimolaiseksi ruotsalaista proge/psych bändi Arbete och Fritidia, mutta siitä runsaasti vapaamman avaran improvisoidun jammailun suuntaan tässä liidellään. Jotain ehkä kertoo tekemisen hengestä että levyn soittimia ei ole levyn kansissa tai oheismateriaaleissa yhdistetty soittajiin. Kotikutoista meininkiä.

Ultraäänen suunnasta tulee silloin tällöin todellisia täysosumia joita haluaa lämpimästi suositella laajemmallekin yleisölle, mutta Fysiikka ja Kemia jää enemmän hämymusaksi hämymusan ystäville, mutta kohderyhmään kuuluville tämä omaperäinen mono-LP todennäköisesti maistuu.