-
April Jazz 2023 – Tiistai
(Photo: Haappix) Alexi Tuomarila – Between Dark and Light Tiistaille April Jazziin oli saatu peräti kaksi jazzkonserton kantaesitystä. Ensimmäisenä vuorossa oli pianisti Alexi Tuomarilan Between Dark and Light jossa Tapiola Sinfoniettan kanssa musisoi Tuomarilan trio, bassossa Mats Eilertsen ja rummuissa Olavi Louhivuori ja lisäksi elektronista maustetta tarjoili Sami Rahola. Tuomarilan musiikki on aina ollut melodista […]
-
Jukka Linkola The Tentet avasi tämän vuoden April Jazzin Sellosalissa
Pianisti/säveltäjä Jukka Linkolan edellisestä jazzyhtyelevystä on kulunut aikaa. EQ-yhtyeen Libau taitaa olla viimeisin jazzlevy jolla Linkola soittaa, mutta nyt 50-vuotistaiteilijajuhlan korvilla koittaa 90-luvulla yhden levyn tehneen The Tentetin uusi tuleminen, joskin pitkälti uusin soittajin – ainoa linkki 90-luvun levyttäneeseen tentettiin Linkolan itsensä ohella on kitaristi Markku Kanerva. Yhtyeeltä ilmestyi 21.4. uusi levy Rumba Liberte jonka […]
-
Savoy JAZZFest 2021: Jukka Linkola & UMO Helsinki – The Tentet
Kolmatta kertaa järjestettävän Savoy JAZZFestin oli tänä keväänä tyytyminen streamaukseen koronarajoitusten jatkuessa. Ohjelmisto supistui myös kolmipäiväiseksi ja alkuperäisen “with strings” -teeman paikalle oikeastaan tuli suomalainen jazz-nostalgia. Perjantai-illan avajaiskonsertissa palattiin 90-luvulle Jukka Linkolan The Tentet –kokoonpanoon ja levyyn jonka musiikkia tulkitsi UMO Helsinki Jazz Orchestran kokoama kymmenhenkinen kokoonpano. Nostalgia on jännä juttu. Blind Channelin menestys Euroviisuissa alleviivasi jo […]
-
KYN – Outo kantele
Uudella levyllään Outo kantele etniseen jazziin keskittyvä naiskuoro KYN palaa Kaija Viitasalon johdolla edellisen levyn jazzstandardien maailmasta oman ohjelmistonsa pariin. Uuden levyn muodostavat kaksi Jukka Linkolalta tilattua teosta – sarjat Loitsut, jossa kuoron kanssa vuoropuhelussa kuullaan Panu Savolaisen vibrafonia ja Outo kantele joka osittain äänitettiin jo 2011 Virtaan levylle mutta taltioitiin nyt ensimmäistä kertaa studiossa seitsemänosaisena aiempaa kevyempänä sovituksena viisihenkisen jazz-bändin sijaan vain Johanna Juholan harmonikan ja Kirmo Lintisen pianon täydentämänä. Levyn avaa Loitsut sarja joka tasapainoilee onnistuneesti […]
-
KYN: Loitsut
Kansainvälistäkin arvostusta ja kilpailumenestystä viime vuosina runsaasti kerännyt akateeminen naiskuoro KYN kantaesitti lauantaina Suvilahden Kattilahallissa Jukka Linkolan säveltämän uuden Loitsut -teoksen kahteen kertaan, itse osallistuin iltapäivän ensimmäiseen konserttiin kolmelta ja seitsemältä sali täyttyi toisenkin kerran. Kaija Viitasalon johtama KYN on jo pitkään ohjelmistossa painottanut etnistä jazzia ja Linkolan sävellyksiä ja sovituksia on kuulunut kuoron ohjelmistoon jo pitkään – […]
-
Valoja, varjoja – KYN – Jukka Linkola – Mikko Hassinen Savoyssa 21.10.2014
Akateeminen naiskuoro KYN on pitänyt ohjelmistossaan jazzia jo 25 vuoden ajan Kaija Viitasalon johdolla. Viime vuosina ohjelmiston kulmakiveksi on tullut etninen jazz, jossa jazzrytmit ja harmoniat yhdistyvät suomalaiskansallisiin teemoihin ja teksteihin. Viime vuosina KYNin ohjelmisto on kerännyt kiitosta ja palkintoja paitsi Suomessa myös Ranskassa Polyfollia -kuorofestivaaleilla, Taiwanissa Taipein kansainvälisillä kuorofestivaaleilla ja World Choir Gamesissa Latviassa. Etnisen jazz-ohjelmiston […]
-
Jazzpossun levyhyllylokakuu – toka erä
Ensimmäinen kokonainen #levyhyllylokakuu-viikko on takana onnistuneesti. Mukavia kuunteluhetkiä oli taas monta vanhojen levyjen parissa. 6.10. Joni Mitchell – Mingus Monet Joni Mitchellin fanit kokevat Mitchellin musiikin muuttuneen 70-luvun mittaan heikommaksi kun jazz-vaikutteet alkoivat puskea vahvemmin esiin – yleisenä vedenjakajana johon kultakausi loppuu pidetään Hissing of Summer Lawnsia vuodelta 1975. Tuo levy on ehkä Jazzpossunkin suosikki loppupeleissä, mutta […]